© Liisa Kukkanen
Virtuaalikoira!

MUISTOSIVU, KUOLLUT 15.11.2020

Perustiedot

Nimi Honey Puppy's Moonlight "Leevi" Omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Rotu Parsonrussellinterrieri Ex-omistaja Salamataivas
Skp, säkä Uros, xx cm Kasvattaja Sassa ja Lode
Syntynyt 9.1.2009 Koulutustaso -
Väri Valkoinen ruskein merkein Painotus Agility
Rekisterinumero VTR-19964 Saavutukset -

 

Luonne

Leevi on muiden sisarustensa tapaan kiltti, mutta se on myös hiukan dominoiva, joten tarvitsee enemmän määrätietoisuutta, kuin siskonsa. Se ei räyhää, tai ole muuten vihainen, mutta esimerkiksi kun on ruuan aika, Leevin on aina saatava syödä ensimmäisenä. Ja sen dominoivampi luonne näkyy myös, kun se tapasi ensikertaa isänsä Leon, muut pennut heittäytyvät heti selälleen, mutta Leevi taas meni rohkeasti haistelemaan isäpappaansa. Se yritti käskyttää isäänsä, mutta kun isä ei pitänyt käytöksestä, se laittoi rääpäleen kuriin hetkessä. Kun tulet paikalle se tulee vastaan iloisesti häntä heiluen, eikä osoita että olisi minun yläpuolellani. Eli kun Leeville kerran onnistuu osoittamaan tarpeeksi selvästi, että on sen pomo, niin ei se yritä edes kieltää sitä pitkään aikaan. Leevi luultavasti sopisi kenneliin, jossa on hieman johtaja hukassa. Leevi saisi muiden kinat loppumaan vanhempana, kun ottaisi itse johtajan paikan. Dominoivasta luonteesta voi siis olla hyötyäkin!

Sukutaulu

i. Leo (kadonnut)
parson
ii. iii.
iie.
ie. iei.
iee.
e. Leenu (kadonnut)
parson
ei. eii.
eie.
ee. eei.
eee.
 

Jälkeläiset

Syntynyt Rotu-skp. Nimi Isä / emä
9.1.2019 parson-u. Kaukovallan Harpalyke
parson-u. Kaukovallan Herkules
parson-u. Kaukovallan Hopeakuu
Pimeyteen Kadonnut Nukkekoti
BH TK3 vFIN MVA vFINJW-18 vFINW-18 vEUJW-19 vEUW-19 vNORDJW-19

 

Kilpailukalenteri

Laji: 0 sijoitusta
pvm - jaos - paikka - luokka - sijoitus pvm - jaos - paikka - luokka - sijoitus

Voittosumma: 0 v€