© Paul Morris (lisenssi 1, lisenssi 2)
Virtuaalikoira!

Perustiedot

Nimi Little Diamond's Anastasia "Hanya" Omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Rotu Shetlanninlammaskoira Ex-omistaja Ushma, Sateenkaaritaivas
Skp, säkä Narttu, 38 cm Kasvattaja Ushma, Marsipaanikuonot
Syntynyt 16.1.2013 Koulutustaso -
Väri Soopeli Painotus -
Rekisterinumero VTR-12088 Saavutukset -

 

Luonne

Pentuna Hanya oli kiltti ja erittäin rauhallinen narttu, joka pysytteli mieluiten emonsa ja veljensä lähettyvillä. Silloin myös arkuutta ja varautuneisuutta oli havaittavissa. Hanya on kuitenkin reipastunut paljon! Toki se on edelleen kiltti ja rauhallinen, mutta se on saanut lisää intoa ja energiaa, jota sillä nyt sitten riittääkin ihan riemuksi asti. Lisäksi sen suhtautumistapa asioihin on muuttunut aikuismaisemmaksi, ja se ottaa uudet kokemukset ilolla vastaan. Enää sitä ei pelota uusiin koiriin tutustuminen tai uusien asioiden kokeminen, koska niistä on tullut sille jo arkipäivää Giocaressa asumisen myötä, eikä siltä voi välttyä täälläkään.

Kisakentilläkin Hanya oli ennen arka ja pelokas, mutta ei suinkaan koskaan epävarma. Hanyan lopulta ymmärrettyä, että siellä on enemmän koiria kuin normaalissa kennelympäristössä, se alkoi suhtautua kisatilanteisiin paremmin ja tottua siihen vilinään. Nykyään se on kisatilanteissa rauhallisen itsevarma, mutta osoittaa silti myös reippauttaan ja valppauttaan, minkä vuoksi se onkin pärjännyt kisoissa hyvin. 

Giocaressa Hanya sai tutustua moneen uuteen asiaan, joista yhtenä yllätyksenä olivat luonnossa juoksentelevat porot. Aluksi Hanya pelkäsi niitä, mutta lopulta narttu tottui niihinkin ja alkoi ottaa ne innokkaana vastaan. Se haluaisi jopa leikkiä niiden kanssa, jos sille vain annettaisiin siihen mahdollisuus. Hanya on nimittäin luonteeltaan kaiken rauhallisuuden lisäksi myös erittäin leikkisä, joten se voisi leikkiä ihan kenen tai minkä tahansa kanssa, vaikka jonkin villinä ja vapaana juoksevan jäniksen, jos kyseinen eläin olisi asiasta samaa mieltä. Hanyan päiviä voi siis viihdyttää pelkästään lenkkeilemällä luonnon siimeksessä ja viettämällä pitkiä leikkihetkiä sen kanssa, narttu varmasti rakastaisi sitä.

Hanya majaili pitkään Loten luona Giocaressa, mutta hänen kennelinsä alkoi valitettavasti olla todella epäaktiivinen, joten päätin pelastaa ainoan MPK-ajoilta olevan kasvattini, jonka tiesin vielä olevan turvallisessa ympäristössä täysin kunnossa. Niinpä ilmoitin asiasta saman tien Lotelle Giocareen ja sen jälkeen hain prinsessan tänne, että se saisi elää turvallisessa kodissa loppuelämänsä ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta. Hanya on majaillut täällä jo jokusen tovin ja uuteen kotiinsa se sopeutui melko nopeasti. Se viihtyy todella hyvin ja vaikuttaa onnelliselta saadessaan olla täällä! Sateenkaaritaivaan lopettaessa Hanya muutti muun lauman mukana viettämään loppuelämäänsä Kaukovallassa.

Sukutaulu

i. Dogslove's Mixer evm ii. iii.
iie.
ie. iei.
iee.
e. Little Diamond evm ei. eii.
eie.
ee. eei.
eee.
 

Jälkeläiset

Syntynyt Rotu-skp. Nimi Isä / emä
6.5.2016 shelam-n. Rainbowsky's Beatrice
shelam-n. Rainbowsky's Bernadette
shelam-n. Raibowsky's Bethany
shelam-u. Rainbowsky's Bartholomew
shelam-u. Rainbowsky's Benjamin
shelam-u. Rainbowsky's Brandon
Rainbowsky's Black Paradise

 

Kilpailukalenteri

VAL: 2 sijoitusta
25.08.2013 - VAL - Giocare - midi 1 - 2/23, vKUMA 22.04.2018 - VAL - Sateenkaaritaivas - medi 1 - 1/13, vKUMA
vKTL: 1 sijoitusta
7.08.2013 - vKTL - Giocare - freestyle - 40p, 2/30  
   
vTL: 1 sijoitusta
29.07.2013 - vTL - ZeitBombe - ALO - 95p, I-palkinto  
YVNL: 1 sijoitusta
17.08.2013 - YVNL - v. shelttiyhdistys (FI) - tuom. Eros - PEK1  
Muut: 12 sijoitusta
20.03.2017 - agility - Chiliéra - medi - 6. sija
12.04.2017  ToKo - Joystorm - medi - 2. sija
16.04.2017 - agility - Sateenkaaritaiva - medi - 2. sija
20.04.2017 - agility - Chipie - medi - 3. sija
14.05.2017 - ToKo - Silver Moonlight - medi - 3. sija
23.05.2017 - rally-toko - Silver Moonlight - medi - 3. sija
25.05.2017 - agility - Sateenkaaritaivas - medi - 4. sija
04.09.2017 - ToKo - Villisielun - medi - 1. sija
29.10.2017 - rally-toko - Villisielun - medi - 1. sija
29.10.2017 - ToKo - Villisielun - medi - 1. sija
14.12.2017 - koiratanssi - Joystorm - medi - 1. sija
14.12.2017 - agility - Joystorm - medi - 1. sija

Voittosumma: 0 v€

Muuta

Osaa temput:
Istu, ei, maahan, paikka, tänne, odota, ole hyvä, seuraa

17.08.2013 Sanallinen näyttelyarvostelu, kirjoittanut virtuaalinen shetlanninlammaskoirayhdistys
"Kuvista vaikea arvostella. Valpas ilme, hyvät silmät. Sopusuhtainen pää ja runko ikään nähden. Hyvät raajat ja tassut. Karva saa vielä kasvaa, lupaava väritys. Hyvä kokonaisuus."

02.04.2018 Terveystarkastus, tehnyt Ushma
Lonkat: A/A
Polvet: 0/0
Kyynärät: 1/0
Silmät: kunnossa
Korvat: kunnossa
Sydän: kunnossa, ei sivuääniä
Säkä: 38,0cm
Paino: 7,5kg
Allergiat: ei havaittu
Rokotukset: Penikkatauti, tarttuva maksatulehdus ja parvo sekä rabies annettu viimeksi 2016, uusittava parin vuoden päästä. Tehosterokote parainfluenssaan annettu tarkastuksen yhteydessä, uusittava jälleen vuoden päästä.