© Zuzana Buranova
Virtuaalihevonen!

Perustiedot

Luonne

Rusina on helppo käsitellä, ja toimii erityisesti alottelijoiden suosikkiratsuna. Toki muutkin tästä komistuksesta tykkäävät, mutta enemmän Rusina saa alottelijoilta huomiota. Syy on varmasti se, että ruuna ei turhia hötkyile, ja ratsastettaessa sillä on laiskat mutta varmat askeleet. Sen takia kokeneemmat eivät hirveästi tykkää Rusinalla mennä, kun sitä saa koko ajan hoputtaa eteenpäin. Esteillä vähän kömpelö eikä kovin isoja esteitä voi hypätä juurikin suuren kokonsa vuoksi. Hellä nallekarhu siis kyseessä. 

Maastossa reippaampi kuin kentällä, ja niin myös jukurimpi. Jokainen pusikko pitäisi käydä läpi, ja jokaisesta oksasta maistella jotakin. Oikeastaan hivenen ärsyttävä maastossa juurikin sen takia, että tällä on koko ajan ruoka mielessä. (Kuten huomata saattaa.. ;D) Pellolla tykkää laukkailla ja siellä onkin sitten ihan tosissaan, että kiitolaukkaa mennään. Innostuu siis totaalisesti, ja etenkin silloin kun on kaverit mukana. 

Hoidettaessa Rusina on kiltti, rauhallinen ja hyväkäytöksinen. Nostaa jalat hienosti ja antaa harjailla jokapaikasta. Seisoo nätisti paikoillaan, myös pestessä. Päästä hieman arka, ja ei tykkää jos siihen kosketaan, silloin se saattaa luimia. Ei pure eikä potki, erittäin kiltti siis.

Sukutaulu

idh 25%; knn 12,5%; suff 25%; wD 25%; xx 12,5%

Jälkeläiset

Kilpailukalenteri

Voittosumma: 0 v€

Muuta

Esteillä bootsit etusiin

06.04.-21.4.2013 Hoitotarina, kirjoittanut Filly (Luna)
Kipitin kauheaa vauhtia tallille vievää tietä, ja tunsin eläväni seitsämännessä taivaassa. Tallille! Ja kun kerran katselin taivaalle, en huomannut edessäni olevaa loskan, ja jään yhdistelmää. No, niin siinä sitten kävi että "vips" vain kuului ja pian olinkin siinä pehvallani. Eihän siinä mitään, mutta koska siinä oli myös sitä loskaa, ratsastushousuni kastuivat, ja pahasti.
- Oh, what a fun! Murisin, nousin ylös ja löntystin loppumatkan. Katsoin Rusinan karsinaan, ja siellähän se oli. Ei tarhassa, eikä tunnilla vaan siinä suoraan edessäni, ihana Rusinani! Aina kun näin sen, ja kuulin sen lämpimän hörähdyksen, sydämeni suli totaalisesti. Menin hoitajienhuoneeseen, ja kaivoin varahousut tallipussistani. Nyt olin iloinen, että äitini pakotti minut ottamaan ne mukaan. Kun minulla oli vihdoin kuivat housut, hain Rusinan harjakorin, ja kaikki varusteet jo valmiiksi.
-Höpsö! Sanoin Rusinalle, kun se tunki päänsä liian lähelle juomakuppia etsiessään heinää sen alta, ja kun herra sitten nosti päänsä, se kolahti juomakupin pohjaan, jonka jälkeen Rusina säikähti, ja hyppäsi taaksepäin.
- PÖHKÖ HEVONEN! NAUROIN SYDÄMENI POHJASTA JA RAPSUTIN SEN OTSAA. RUSINA RAUHOITTUI UUDELLEEN, JA ANTOI MINUN PÄÄTTÄÄ TYÖNI. JONKA JÄLKEEN MUUTEN OLIN AIVAN YLTÄPÄÄLTÄ HEVOSEN KARVASSA, JA NÄYTIN LAMPAALTA. YSKIN JA KÖHIN KOSKA JOTENKIN RUSINAN KARVAPEITE OLI TUNKEUTUNUT MINUNKIN SUUHUNI, JA ARVATKAAPA KAKSI KERTAA OLIKO HAUSKAA! ADELÉ TULI HÄMMÄSTELEMÄÄN MITÄ MINÄ OIKEIN SÄÄDIN, MUTTA MINUT NÄHDESSÄÄN HÄN RUPESI KIKATTAMAAN JA OJENSI HARJAN, JOLLA PUTSASIN ITSENI. HÄN KUN EI SIIHEN KYENNYT, NAURATTI LIIKAA, MITÄ ILMEISIMMIN AINAKIN... ITSE EN NAURANUT YHTÄÄN, MUTTA KUN KÄÄNNYIN RUSINAA KOHTI, PURSKAHDIN ITSEKIN NAURAMAAN, SILLÄ SEN YLÄHUULI OLI ILMASSA, JA AIVAN KUIN SEKIN OLISI HIHITTÄNYT MINULLE. MELKEIN KAADUIN MAAHAN SÄIKÄHDYKSESTÄ. ADELÉ LÄHTI POIS HYSTEERISESTI NAURAEN, JA KATOSI TOIMISTOONSA.
- JA PAH, NURISIN ITSE, VAIKKA OIKEASTI MINULLA OLI OLLUT TODELLA HAUSKAA ÄSKEN. HAIN RUSINAN VARUSTEET JA VALMISTIN SEN RATSASTUSRETKEÄ VARTEN.
KÄÄNNYIMME METSÄPOLULLE, ja aloin jo hetken uskoa että päivästä tulisi ihana! ...Kunnes sade päätti vesittää tunnelmani. Vettä alkoi aluksi tulla hitaina pisaroina, jolloin ajattelin että voisimme kuitenkin käydä maastossa. Mutta sade vasten odotuksiani vain kiihtyi kiihtymistään, kunnes jouduin luovuttamaan ja palasimme tallille. Hiukseni tippuivat vettä, mutta en jaksanut välittää asiasta sen enempää, kunhan vain rutistin liiat vedet pois. Ratsastin maneesin eteen ja vihelsin tuloni merkiksi.
Tällä kertaa seuranani ei ollut yhtään ketään, mutta en tiedä oliko se huono vai hyvä asia. Annoin Rusinalle pitkät ohjat, jotta se pystyi venyttämään kaulaansa alkuverryttelyn aikana. Se askelsi hitaanpuoleista käyntiä, joten annoin sille pienet pohkeet jotta se heräisi hieman. Kun se muutaman kierroksen jälkeen oli vireämpi, annoin sille luvan lähteä raviin.
Tunnit kuluivat, mutta minä en huomannut mitään. Ratsastus oli sujunut ihanasti, joten olin unohtunut mietiskelemään sitä ja loppukäynnit olivat venähtäneet hieman liian pitkiksi. Rusina oli pysähtynyt keskelle uraa, enkä ollut tajunnut yhtään mitään! Onneksi kukaan muu ei ollut seuranani, koska olisihan se ulkopuolisen mielestä varmastikin näyttänyt hullun hommalta. Oikeastaan heräsin horroksestani vasta kun Rusina pärskähti kärsimättömänä, jolloin ohjasin sen keskelle maneesia ja laskeuduin satulasta.
Olin vienyt Rusinan varusteet pois, ja kuuntelin kuinka sade ropisi tasaisella tahdilla kattoon. Huokaisin, ja jäin vain hetken ajaksi paikalleni. Taas. Mikä minulle oli mennyt? Outo hyypiö tauti luokkani pojilta oli siis tarttuva tauti. Harjasin Rusinan hyvin, ja suukotin sitä turvalle. Minun pitäisi olla kotona ajoissa, joten äitini oli lupautunut, tai miten sen nyt ottaa.. Ilmoittanut että tulee hakemaan minua tuntia aikaisemmin kuin yleensä. Plääh. Ei sillä, ettenkö viihtynyt kotona, mutta juuri nyt olisin paljon mieluummin vain Rusinan kanssa.
Ripustin ratsastushousuni kuivumaan ja kuulin hiljaisen "Piip, piip, piip!" Äänen. Mikrossa oleva pasta annokseni olisi siis valmis. Selasin kuva-albumiini kerättyjä kuvia Rusinasta, ja muista tallin hevosista. Jokaisen Rusinan kuvan kohdalla oli pieni sydän ja jonkin moinen kommentti, esim. "Höpsö hevonen" tai "Mun rakas" Jne. Huomenna putsaisin varmaan Rusinan satulan ja muutkin varusteet, sillä nyt minulla ei ollut jäänyt aikaa siihen. Vielä jos keräisin hieman lisä rahaa, saisin varmasti tuotua yksärini tänne. Jos siis toisin... Muuten minun pitäisi varmaankin jättää Rusina, ellen sitten saisi hoitaa sitä JA yksityistäni.. Pitäisi kysyä Adelélta. En jaksanut ajatella asiaa enää, otin höyryävän kuuman annokseni ja aloin syödä sitä hitaasti, melkeinpä laiskasti. En malttanut odottaa seuraavaa tallille pääsyä. Sen verran ulkona oli kuitenkin jo sulanut, että pääsisin pian kentälle.

28.03.2013 Hoitotarina, kirjottanut Luna
urinko paistoi ja linnut lauloivat. Sää oli aivan mahtava, ja saisin viettää koko päivän tallilla! Tänään alkoi pääsiäisloma, ja viettäisin varmasti niistä ainakin osan jokapäivä Rusinan kanssa. Olin todella iloinen, niinkuin aina kauniina päivinä. Avasin tallin oven, ja vein tavarani suoraan hoitajien huoneeseen. Samalla nappasin Rusinan hoitokorin ja kipitin sen karsinalle.
- Heippa poju! Moikkasin Rusinalle jolloin se hörähti vastaukseksi. Karsinan ovi kolisi, kun avasin sen, mutta se nyt oli aivan tavallista. Harjasin Rusinan todella hyvin päästä häntään asti, ja tarkistin jalat, sillä talvikarva pitäisi kumminkin harjata. Rusinasta tuntui varmaan ihanalta, kun sai tämän päivän kutiavan talvikarvan taas pois, mutta minusta se ei ollut ihan niin hauskaa, koska karvat jäivät minuun kiinni kuin höyhenet tervaan, ja niitä löytyi hiuksista, suusta, oikeastaan kaikkialta! Karvat alkoivat pian kutittaa nenääni ja aivastin. Rusina hätkähti hieman, mutta rauhoittui melkein heti. Otettuani vielä kaviot, olin aivan valmis. Vihdoinkin. Sitten seuraava urakka. Minun harjaamiseni. Onneksi Adelé tuli auttamaan juuri ajoissa, sillä minun iloisuuteni olisi pian haihtunut kuin tuhka tuuleen!
Vein Rusinan tarhaan, sillä minun piti hieman lepäillä äskeisen urakan jälkeen. Tosin, sitä en kauaa ehtinyt tehdä, kun Roosa tuli pyytämään minulta apua niiden hevosten harjauksessa, joilla ei ollut hoitajaa. Niinpä otin Usinin harjapakin ja kävelin sen karsinalle. Se katsoi minua hämmentyneenä, sillä usein olin kulkenut suoraan Rusinan karsinalle. Nappasin kumisuan ja astuin karsinaan. Naurahdin kun se tuli haistelemaan harjaa aivan kuin se olisi parastakin vatsantäytettä.
- Noh! sanoin, ja työnsin sitä kauemmaksi. Sitten aloin harjaamaan sitä, ja touhukkaasti harjasinkin. Aika ajoin jouduin kuitenkin sitä huomauttamaan rauhattomuudesta. Kun olin hoitanut sen, menin Gangnam Stylen luo.
Kun harjaamis urakka oli viimein valmis, lähdin putsaamaan Rusinan varusteita. Edellinen sillä mennyt oli jättänyt ne huonoon kuntoon, eikä ollut puhdistanut kuolaimiakaan. Kun kysyin Adelélta kuka sen oli eilen illalla ratsastanut, sain tietää että se oli pieni aloittelija, joka ei vielä osannut kaikkea. Niinpä annoin hänelle anteeksi ja huolsin ne niin hyvin kuin osasin, ja öljysin ne. Seuraavaksi katsoin sen loimen ja satulahuovan.
- Huooh! Haukotus pääsi väkisinkin suustani, mutta tukahdutin seuraavan, ja heitin satulahuovan pyykkikoppaan. Harjasin sen bootsit, ja aivan lopuksi otin talvikarvat sen harjoista pois.
No nyt minulla oli aikaa ratsastukselle, joten hain Rusinan sisälle.
- Mitä sinä olet mennyt tekemään!? Kysyin Rusinalta, kun katsoin sitä paremmin.
- Senkin höpsö! Se oli tietenkin piehtaroinut joten jouduin harjaamaan sen uudelleen! Nauroin sen viattomalle katseelle, ja hain sen harjat, taas. Kun vihdoin pääsin varustamaan sen, minun teki melkein mieli hihkua riemusta!
Kun pääsimme maneesiin, melkein hypin ja pompin! Tiedän, nyt ainakin pidätte minua pöpipäänä. Nousin selkään, ja tajusin, että olin unohtanut kiristää satulavyön. Ja niinhän siinä kävi, että satula meni aivan vinoon, ja minä mätkähdin maahan. Miksi juuri tänään minulle piti käydä koko viikon vastoin käymiset! Noh, mitä siinä sitten, nostin satulan pystyyn, ja kiristin vyön, ja sitten pääsin selkään.
- Huhhuh! Puhahdin ja pyyhin otsaani. Lopulta annoin Rusinalle luvan kävellä, ja sehän riemastui! Se oli alusta asti todella reipas, ja melkein jo mietin, että oliko allani todellakin Rusina? Ravissa Rusina otti heti takajalatkin mukaan, ja nyt aloin jo oikeasti huolestua. Oliko Rusinasta tullut sairas? No ei nyt sentään! Naurahdin, olihan tämä vain hyväkin juttu. Ehkä olin muistuttanut sitä niin usein menemään reippaammin, että se uskoi jo, että okei, Lunan kanssa ei kannata hidastella! Kerran kaverini kysyi koulussa, että miksi olin ottanut noin laiskan hevosen. Koska siinä olisi minulle haastetta. Minulla olisi haastetta saada se liikkumaan! Siksi. Ja sitäpaitsi, Rusina oli kiltti, eikä mikään ylikuumuva, pureva tai potkiva hirviö. Ei sillä, ettäkö tallillamme sellaisia olisi.
Laukassakin Rusina teki kaiken lähes täydellisyyttä hipoen! Olin erittäin tyytyväinen, joten annoin sille hetken tauon. Parin kierroksen jälkeen, lisäsin haastavuutta, ja yritin koota Rusinaa. Siihenhän tätä hevosta ei oltu tarkoitettu, mutta kyllähän ne raskasrakenteisimmatkin jotenkin taipuvat. Ja Rusina selvisi asiasta jopa pelottavan hyvin! Sitten kyllä lopetin, koska olisi parempi lopettaa siihen, kun kaikki menisi hyvin.
Tallissa hoidin Rusinan erittäin hyvin, ja sekin näytti ymmärtävän että se oli palkkio hyvästä työstä. Lopuksi annoin sille omenanpuolikkaan, ja suljin oven. Vein Rusinan harjat pois, ja pesin kuolaimet hyvin. Menin hetkeksi hoitajienhuoneeseen syömään evääni, jonka jälkeen menin auttamaan Adeléa hevosten ruoka-, ja vesikuppien pesemisessä.
Hommaa siis riitti, mutta kotona illalla minulla oli niin hyvä olo, kun olin purkanut kaiken turhan energianikin pois.

25.03.2013 Hoitotarina, kirjoittanut Luna
Katselin ohikiitäviä maisemia, jotka puuroutuivat auton vauhdin ja lumisateen yhteistyönä. Oli jo pimeää, ja tähdet tuikkivat taivaalla tuhatpäisinä valoläiskinä. Nousin autosta ja moikkasin äidilleni, joka kääntyi pian takaisin. Katselin hetken ajan loittonevia ajovaloja kunnes käännähdin parkkipaikoilta pienelle polulle, joka johti tallipihalle. Hengitykseni huurusi pakkasen takia. Onneksi olin varautunut, sillä minulla oli paksut talviratsastushousut ja toppatakki, joiden kanssa näytin varmaankin enemmän inuiitilta kuin Lunalta. Avasin tallin oven, ja sujahdin suloiseen lämpöön. Vein tavarani hoitajien huoneeseen, ja riisuin kerrastoni. Matkalla Rusinan karsinalle nappasin sen harjakorin ja pari kuivan leivänpalasta. Rusinan lämmin tervetulohörähdys kajahti tallikäytävältä, ja huokaisin onnellisena. Saisin tuoda tallille oman hevoseni, ja saisin kaiken lisäksi jatkaa Rusinankin hoitamista! Hetkittäin elämäni oli oikeaa unelmaa, ja tämä vuosi oli ollut välillä ylä-, kuin alamäkiäkin. Mutta nyt kaikki oli hyvin, ja se riitti, mitä nyt menneitä huonoja juttuja muistelemaan!
Kumisuka pyöri Rusinan valkoruskeapilkullista talvikarvaa pitkin, joka irtosi suht helposti, ja jäi yhtä helposti kiinni minuun. Olin pian aivan pörröinen, enkä ollut ehtinyt edes harjata viittä minuuttia! Haukottelin, ja pian suunikin oli täynnä karvaa! Voi kun kiva! Roosa tuli paikalle ja alkoi kikattamaan minut nähdessään. Lopulta hän avuliaasti harjasi minutkin.
- Nämä talvikarvat ovat kyllä ikuinen vitsaus, jupisin Roosan yhä hihittäessä päättömästi. Mulkaisin häntä kulmain alta, mutta nauru tarttuu, joten vaikka kuinka yritin olla nauramatta ja teeskennellä vihaista, eihän siitä mitään tullut! Pian nauroimme molemmat kuin hullut.
- Mitä täällä tapahtuu? Kuulimme Adelén äänen, ja hän kävelikin kulman takaa, ja tuijotti meitä kulmat kohollaan. Vilkaisimme vain toisiamme ja vastasimme yhdestä suusta:
- Eeei mitään... Nappasin nopeasti toisen harjan ja sujahdin Rusinan karsinaan. Rusina oli sillä välin ruvennut mutustamaan vähän aikaa sitten saatuja heiniään, eikä välittänyt tuon taivaallista mitä siinä juuri sillä hetkellä tein. Kun olin puolentunnin kuluttua vihdoin saanut kaikki karvat pois, ja hoitanut Rusinan, hain sen satulan ja suitset. Laitoin satulavyön ensimmäiseen reikään, kuten aina, ja lämmitin kuolaimet. Olin hakenut lämmintä vettä ämpäriin, ja lämmitin kuolaimet siinä, sillä tuolla pakkasella omat käteni olisivat kangistuneet jo ennen kuin olisin päässyt selkään!
Maneesiin olin laittanut fleece-takin, sillä sekin oli kohtalaisen lämmin. Sitäpaitsi ratsastaessa tulisi kuitenkin lämmin. Kiristettyäni satulavyön, nousin selkään ja annoin Rusinalle luvan lähteä käyntiin. Se menikin yllättävän reippaasti, ja korvat olivat heti hörössä. Parin kierroksen jälkeen keräsin ohjat, ja kannustin Rusinan raviin. Siinä se mennä jolkotti, mutta jotenkin tuntui etteivät takajalat olisi millään pysyneet mukana, joten annoin pienen muistutuksen raipalla. Kun ravi oli hyvällä mallilla, käänsin Rusinan päätyympyrälle, ja nostin laukan. Rusinan laukka oli ihanan helppo istua, ja sitä pystyi helposti vertaamaan keinuhevoseen. Tosin, Rusina oli pyöreämpi.
Jäähdyttelin Rusinan, ja laskeuduin satulasta. Ratsastus oli onnistunut, ja voisin palata söpöliinini kanssa hyvillä mielillä kotiin. Se oli kyllä valehtelematta söpöin hoitohevoseni ikinä! Talutin Rusinan sen karsinaan, ja riisuin varusteet. Sitten harjasin sen hyvin, ja kaikella vaivalla selvitin sen harjan ja hännänkin.
- Luna! Kuului Adelén ääni. Kurkistin Rusinan karsinasta, ja kun Adeléa ei näkynyt vastasin:
- Rusinan karsinassa! Pian hän tulikin siihen ja sanoi, että Rusina voisi mennä hetkiseksi tarhaan Usinin seuraksi. Nyökkäsin, otin riimun ja laitoin sen Rusinan päähän. Se tapitti minua nappisilmillään kun kiinnitin riimunnarun ja avasin oven kunnolla.
- No niin, komistus! Sopotin ja lähdin kulkemaan eteenpäin. Pian seurasi etukavio, toinenkin ja kaksi takakaviota. Toisinsanoen, Rusina. Kukapa muukaan? Usin hirnahti ystävälleen, joka sai Rusinan ilahtumaan ja pian löysin itseni lumesta. Rusina oli kuitenkin tullut luokseni, niin suloinen kuin herra olikin. Naurahdin vain, ja talutin sen tarhaan. Muiskautin pusun sen silkkiselle turvalle ja suljin sähköpaimenen.
Putsasin Rusinan ruoka-, ja vesikupin ja sen satulan sekä suitsetkin. Lopuksi loin lannat sen karsinasta, ja autoin Adeléa ja Roosaa iltatallissa. Muita hoitajia ei ollut näkynyt vähään aikaan, ehkäpä he olivat käyneet aikaisemmin. Ainakin Roosan puheista päätellen Hilla oli käynyt aivan aamulla. Suunnilleen puoli kymmenen äitini tuli hakemaan minua kotiin. Huomenna toisin varmaankin oman hevoseni mikäli ehtisin.

21.03.2013 Hoitotarina, kirjoittanut Luna
Olin kävellyt koko matkan tallille kädet taskussa naama mutrulla. Olin äkäinen kuin ampiainen, ja minusta tuntui, että jokainen joka minulle vähänkin nälvisi saisi tuntea sen nahoissaan. Yhtäkkiä kuulin korvia särkevää hirnumista, ja nostin katseeni. Rusina kulta oli tullut moikkaamaan minua tarhan aidalle. Paha tuuleni katosi kuin savuna ilmaan ja sydämeni täyttyi lämmöstä. Hevosilla oli joku ihmeen parantava vaikutus minuun.
- No heippa! Sanoin Rusinalle ja sujahdin tarhaan. Se ravasi luokseni epäröimättä ja tuuppasi minua hellästi.
- Höpsö! Kuiskasin ja työnsin käteni sen tuuheaan harjaan. Jäin vain paikalleni ajattelemaan millaista elämäni olisikaan ilman Rusinaa? Siinä me seisoimme. Vain me kaksi vastaan koko maailma. Tai melkein, ainakin ystäväni ja talliporukka olivat puolellani. Irrotin käteni vastentahtoisesti Rusinan ympäriltä ja lähdin hakemaan sen riimua.
- Moi! Matias moikkasi.
- Emme varmaan ole tavanneet ennen? Hän jatkoi ystävällisesti.
- Ei varmaankaan, hymyilin säteilevästi ja nappasin Rusinan riimun. Olin juuri lähdössä kun Matias huudahti perääni:
- Hei, hoidatko sä Rusinaa?
- Mmmmh, joo? Kuinka niin? Kysyin jo empivästi.
- Eikun kysyin vaan, kun siis sen ohjat ovat tulleet nyt!
Nyökkäsin ja huokaisin helpotuksesta. En siis ollut tehnyt mitään pahaa. Hain Rusinan tarhasta ja kävelimme tallustelevaan tahtiin karsinalle. Päästin Rusinan vapaaksi ja hain sen harjat.
Harjasin Rusinaa hitaasti ja kärsivällisesti, sillä tunsin ettei ollut mikään kiire. Rusinakin nautti silminnähden, sillä alahuuli oli aivan rentona, ja silmät puoliummessa. Harjasin herran kaikilla harjoilla, ja varmaan jokaisella parisenkymmentä minuuttia ainakin. Kavioitakin putsasin rauhallisesti, vaikka joskus Rusina vetäisi sen irti ja laski sen maahan, koska ei jaksanut pitää sitä ylhäällä aivan niin kauaa. Lopulta hain sen satulan ja suitset ja aloin virkistyä. Satuloin Rusinan ja laitoin satulavyön ensimmäiseen reikään. Menisin tänään maastoon, mutta eihän se nyt yhdestäkään hevosesta kivalta tuntuisi, että heti vyö kiristettäisiin heti. Lämmitin kuolaimet hyvin ja suitsin Rusinan. Sitten kävelimme tallipihalle, jossa kiristin vyön ja venytin Rusinan etujalat maasta käsin, jotta iho ei jäisi ryppyyn vyön alle.
Nousin selkään ja käänsin Rusinan maastopoluille. Tarhoissa kirmailivat Usko ja Nukkumatti, jotka meidät huomattuaan hirnuivat kutsuen Rusinalle. Rusina olisi halunnut mennä moikkaamaan kavereitaan, mutta patistin sen kärsivällisesti takaisin tielle. Metsään päästyämme Rusina rentoutui ja annoin sen kulkea pitkin ohjin. Vaikka syötävää oli turha edes etsiä lumen alta, yritti Rusina silti käydä jokaisen puskan läpi. Yhtäkkiä kiinnitin huomiota ruskeaan länttiin kauempana tiellä. Se läntti tuli lähemmäksi ja lähemmäksi kunnes erotin hevosen muodot. Kun hevonen huomasi meidät, se kääntyi jyrkästi metsään. Katsoimme pöllämystyneinä, kunnes tajusin että hevonenhan oli ollut aivan surkeassa kunnossa! Käännyin äkisti takaisin DoubleDreamiin ja nousin Rusinan selästä. Talutin sen äkkiä talliin. No nyt oli tulenpalava kiire löytää Adelé! Harjasin Rusinan silti hyvin ja huolsin sen varusteet asian mukaisesti.
Kop kop!
- Sisään? Kuului ääni toimistosta. Kurkistin ovesta, ja Adelé nosti katseensa papereista.
- Luna? Hauska nähdä taas! Hymyilin ja istahdin tuolille.
- Kuules..aloitin ja kerroin hevosesta.
- Todellako? No meidänhän pitää mennä etsimään se ja ilmoittaa eläinsuojelulle! Eipä siinä muuta sanottukaan, syöksyttiin toimistosta ja otettiin riimut mukaan. Nyt emme ottaneet hevosia, sillä metsikössä olisi helpompaa mennä jalkaisin.
Ei kulunut kauaakaan kun hevonen tuli taas esiin. Se oli siis varmaankin kesy. Adelé otti porkkanat esiin ja hevonen tuli ahnas katse silmissään lähemmäksi. Se hotkaisi porkkanat, ja samassa sekunnissa sujautin riimun sen päähän. Hevonen pöllämystyi, mutta ei kuitenkaan pillastunut.
Päästyämme tallille, Adelé soitti eläinsuojeluun, ja kuuden maissa hevonen haettiin pois. Itse menin taas hoitamaan Rusinaa, sillä se saattaisi jäädä viimeiseksi, jos toisin tänne omani. En nimittäin tiennyt, saiko täällä hoitaa jotain hevosta ja omaansa samaan aikaan. No, se jäisi nähtäväksi, sillä minun piti lähteä.

12.03.2013 Hoitotarina, kirjoittanut Luna
Juoksin tallille vievää pitkää tietä raskaasti puuskuttaen. Kyllä, olin juossut melkein koko matkan, sillä minulle oli tullut kylmä. Avasin oven ja pujahdin sisään. Kävelin Rusinan karsinalle. Ihanaa, että se oli taas terve! Tosin, minun pitäisi silti vielä viilentää sen jalkoja, mutta eihän se nyt mitään haittaa. Rusina hirnahti innoissaan minut nähdessäni, aivan kuin se jo osaisi arvata että tänään ratsatsettaisiin. Hain harjakopan ja kipitin takaisin Rusinan karsinalle. Nappasin kumisuan ja avasin karsinan oven. Jätin karsinan oven hieman auki, jotta Rusina voisi katsekka paremmin ympärilleen. Siinä se sitten seisoi ja nautti kun harjailin siltä kutiavaa talvikarvaa pois. Karva irtosi isoina tukkoina, mutta kaljuuntumisesta ei olisi mitään pelkoa! Rusina näytti aivan valtaisalta karvapallolta aikaisemmin talvella, mutta nyt se näytti vieläpä epätasaiselta karvapallolta, joka teki siitä yltiö söpön. Ainakin minun mielestäni!
Harjasin Rusinan vielä toisenkin kerran kokonaan läpi kumisualla, ja varsinkin vatsan alta harjatessa sen alahuuli alkoi lerpattaa rentona. Kaipa karvan lähtö kutitti sieltä eniten. Harjasin seuraavaksi pehmeän harjan sijasta kovalla harjalla, sillä halusin ensiksi saada vielä hieman talvikarvaa pois. Enhän minä kaikkea saisi vaikka harjaisin sitä seuraavat kaksi päivää! Lopulta kampasin Rusinan jouhet, ja putsasin kaviot. Sitten hain suitset, ja aloin lämmittämään kuolaimia. Satulan jätin paikoilleen, sillä menisin tänään ilman satulaa. Kun olin valmis, suitsin Rusinan ja avasin karsinan oven.
- No niin poju, mennäänkö vähän jaloittelemaan? Kuiskasin sen korvaan ja lähdimme kohti maneesia. Viheltelin ennen kuin avasin maneesin oven, jotta siellä olevat mahdolliset ratsastajat tietäisivät varautua tulooni, etteivät hevoset säikähtäisi.
Rusina odotti kiltisti sen aikaa kun suljin oven ja etsin jakkaran jolta kavuta selkään. Ajattelin, että tänään pitäisin ihan vain kevyen köpöttelyn, ellei herralla sitten erityisiä menohaluja olisi, en nimittäin halunnut, että sen jalat kipeytyisivät uudelleen. Vaikka Adelé olikin sanonut että Rusina oli jo täysin terve. Turhat riskit kannattaa aina välttää hevosten kanssa. Selkään päästyäni annoin Rusinalle luvan lähteä kävelemään eteenpäin. Se lönkytteli pumpulimaisen pehmeätä, rentoa käyntiä ja venytti kaulaansa.
Muutaman kierroksen jälkeen keräsin ohjat ja nostin harjoitus ravin. En jaksanut kuormittaa reisiäni tänään keventämällä ilman satulaa. Yritin parhaani rentouttaa lihakseni ja mukautua raviin, mutta se näytti varmaan vain epämääräiseltä hölköttelyltä. Lopulta onnistuinkin yrityksissäni, joten hidastin Rusinan käyntiin. Valmistin sitä laukannostoon, mutta päätin laukata vain vähän, sillä olinhan päättänyt pitää tämän kevyenä köpöttelynä. Rusina näytti pitävän laukasta, joten laukkasin kierroksen verran ja menin hieman ravia. Sitten menin loppukäynnit ja laskeuduin selästä.
- Olit sinä kyllä niin ihana poika! Kehuin Rusinaa ja rapsutin sitä. Se hörähti ja lähti seuraamaan minua kohti tallia.
Maneesin edessä oli lumen alle hautautunutta jäätä, mikä koitui minulle kohtalokkaaksi. Tai oikeastaan Rusinan ohjille. Liukastuin ja lennähdin häntäluulleni ja ohjat katkesivat. Rusina jäi kuitenkin herrasmiehenä tuhisemaan siihen, odottaen että nousisin pystyyn. Voivottelin huonoa tuuriani ja pääsin jotenkin takaisin kahdelle jalalle. Mitäköhän tässä sitten tekisi, ohjat poikki, hevonen vieressä odottamassa ilmeisesti jonkinmoista käskyä/ratkaisua ja häntäluu kipeänä... No, otin Rusinaa otsatukasta kiinni ja kehotin sen liikkeelle. En siis tukistanut sitä otsiksesta, niin tyhmä en sentään olisi. Pääsin jotenkuten kivuitta tallille ja vein Rusinan karsinaan. Minun pitäisi kertoa jollekin henkilökunnasta pienimuotoisesta onnettomuudestani. Otin Rusinalta suitset pois ja menin heti pesemään kuolaimet. Sitten laitoin suitset karsinan oveen ja hain herraseni harjat. Hoitaisin sen siis ensin, ja etsisin jonkun jolle kertoisin tapahtuneesta, en minä muutakaan voisi.
Rusina oli kyllä varmaankin maailman hellyyttävin otus! Se tunki koko ajan turpansa taskuuni tai pääni eteen kun yritin vaihtaa harjaa, aivan kuin se ei olisi halunnut minun lähtevän ikinä! Etsin käsiini kovan harjan, kun Rusina yhtäkkiä käänsi turpansa minuun päin, mutta olin hieman liian lähellä ja kaaduin sen karsinaan! Eihän siinä muuten olisi mitään, mutta häntäluuni oli edelleenkin kipeä, se oli tärähtänyt ihan mukavasti nimittäin. Rusina parka hätääntyi, sillä luuli tehneensä jotain pahaa, kun voivottelin taas. Niinpä se alkoi tuhista uudelleen ja tuuppasi minua hellästi, aivan kuin varmistaakseen että olin elossa. Naurahdin vain, vaikka nieleskelin kivusta tulleita kyyneliä. Nousin pystyyn, taas.. ja rapsutin vain Rusinaa hetken aikaa, aivan kuin lohduttaakseni sitä, eihän se periaatteessa ollut sen vika. Tai, olihan se, mutta se ei ollut tahallista. Pian se rauhoittuikin, ja minun onnistui harjata se loppuun. Hoidettuani, ja putsattuani kaviot Rusina alkoi taas sinnikkäästi etsiä herkkuja taskuistani.
- Höpsö! Naurahdin ja pusutin sitä turpaan, mutta annoin sille kuitenkin kuivan leivänpalasen.
Sitten lähdin etsiskelemään jotain, jolle voisin kertoa ohjista, ja pian Roosa tulikin vastaan.
- Ömh, Hei, Roosa.. Aloitin ja Roosa tuli luokseni.
- Mulla kävi sellanen pienehkö onnettomuus, ja Rusinan ohjat taitaa olla entiset...
Roosa katsoi käsiini ja naurahti:
- Ai se petollinen salajää onnistui kaatamaan sinutkin? Itsekin onnistuin hajottamaan yhdet ohjat eilen. Hymyilin, ja annoin ohjat hänelle.
- Ilmoitan Adelélle! Roosa sanoi ja lähti toimistoon. Jep, en ainakaan ollut ainoa joka oli joutunut salakavalan jään petoksen uhriksi. Minua rupesi naurattamaan, joten siinä sitten hihittelin ja menin takaisin Rusinan karsinalle. Se katseli minua nappisilmilmillään ja hirnahti.
Hymy palasi väkisinkin huulilleni, kun katselin sen suloista turpaa ja pyöreää vartaloa. En voinut istua häntäluullani, mutta ei se onneksi murtunut ollut. Olin nimittäin jo kaksi kertaa aikaisemminkin liukastunut ja tömähtänyt häntäluulleni, ja tiesin että vain aika parantaisi sen kivun. Minun oli pakko mennä vielä Rusinan karsinaan vain hellimään sitä. Niin suloinen veikkonen se oli!
Sitten minuun iski siivousvimma, joten putsasin Rusinan suitset perusteellisesti irrottamalla osatkin toisistaan. Lopuksi tietty kokosin suitset, missä olin jo aika hyvä, sillä olin hoitanut ainakin 3 eri tallilla, mutta olin hetken pitänyt taukoa ja löytänyt DD:n, ja täältä en ihan heti lähtisi! Sitäpaitsi, täällä ei ollut inhottavia ihmisiä, kuten aikaisemmilla talleilla. Lakaisin tallikäytävän ja tarkistin vielä Rusinan satulankin, ja päädyin siihen tulokseen, että pesisin senkin. Ja näin teinkin. Sitten tarkistin satulahuovan, mutta siihen olikin juuri vaihdettu uusi, joten ei tarvinnut laittaa pyykättäväksi. Lopuksi menin vielä katselemaan muita hevosia. Saisinkohan toisen hoitsun joskus? No, turhaan sitä nyt mietin olihan minulla Rusina, enkä ihan heti haluaisikaan toista. Katsoisin sitä sitten myöhemmin :)
Lähdin kotiin, sillä äitini oli soittanut että pitäisi tulla. No, huomenna taas jos vain ehtisin (yrittäisin ainakin!)

04.03.2013 Hoitotarina, kirjoittanut Luna
Olin juuri tullut tallille, pienten uutisten saattelemana. Rusinalla oli rasitusvamma jaloissa, joten suunnittelemani leikkihetki jäisi nyt väliin. Harmi, olisi ollut hauskaa, mutta parempi Rusinan oli antaa nyt levätä. Kipitin sen karsinan luo, ja se hörähti minulle.
- No heippa! Naurahdin, ja vein tavarani hoitajien huoneeseen kuten viimeksikin. Hain sen harjat ja jo valmiiksi linimentin. Harjasin ensin kumisualla, minkä jälkeen siirryin pehmeään sukaan. Höpötin sille omiani, kunnes kuulin pieniä askeleita. Kaksi ilmeisen näsäviisaan näköistä pikku tyttöä tuli Rusinan karsinan eteen, eivätkä he edes huomioineet minun olemassa oloani.
- Tolla hepal on kuulemma rasitusvamma etujalois.. Aika huonosti hoitaa sitä.. Pitäiskö mun ottaa se hoitsuks niin se sais tuhat kertaa parempaa hoitoo.
- Kröhömmm.. Aloitin ja tytöt katsoivat minua säikähtäneenä.
- Mitä sä siel teet? Hus pois! Tytöt sanoivat yhdestä suusta.
- Rusina on mun hoitsu, joten en lähde, kiitos huomautuksesta. Sanoin ja jatkoin harjaamista enkä enää kiinnittänyt niihin huomiota.
- Tosta jäi harjaamatta! Kuulin äänen. Käännyin katsomaan ja näin tytöt vieläkin siinä.
- No voi herranjestas menkääs nyt siitä! Aloin jo kimpaantua. Tytöt matkivat minua, ja siinä vaiheessa vereni alkoi kiehua. Laskin hiljaa kymmeneen ja vastasin kylmän rauhallisesti:
- Noniin, asiat on nyt niin että jos ette lähde ENNEN kuin olen laskenut viiteen, kutsun Adelén tänne. NYT tytöt lähtivät pois. Onneksi, en olisi kestänyt enää sekuntiakaan!
Harjattuani Rusinan, ja putsattuani kaviot, viilensin sen etujalat, ja laitoin linimenttiä.
- Noin! Hyvä poika! Kehuin Rusinaa. Sitten jäin vain istuskelemaan sen karsinaan, ja rapsuttelemaan sitä. Suunnilleen 20 minuutin jälkeen nousin ja pudistelin kuivikkeet pehvastani. Suljin oven ja vein tavarat paikalleen, jonka jälkeen lähdin tarhoille. Dia ja Vintiö käyskentelivät rauhassa tarhassaan. Äh. Ulkona oli jäätävää joten en voinut muutakaan kun parin minuutin jälkeen mennä sisälle. Avasin oven, ja käännyin Rusinan karsinan puolelle.
- Mitä TE teette siellä!?
Juoksin Rusinan karsinan luo estäen pakotien tytöiltä. Tuijotin varmaan aika murhaavasti, muttä eivät tytöt olleet moksiskaan, ehkä heillä oli isosiskot..
- Kai me ny tääl saadaa olla. Toinen sanoi erittäin inhottavasti.
- No ette tasan saa! Kuului Adelén ääni takaani, ja hän käveli erittäin tuiman näköisenä kohti. Nyt hyytyi hymy tyttösten naamalta! Itse väistin vain kohteliaasti ja annoin Adelén puhua suunsa puhtaaksi. Itsekin kerroin oman kantani mitään siitä poistamatta saatika lisäämättä. Vihdoin tytöt pääsivät lähtemään, enkä kyllä loppu aikana heitä nähnytkään! Pian jouduin lähtemään kotiin, sillä olin luvannut olla erään ystäväni kanssa ja läksytkin oli tekemättä! Huoh. Läksyt.. noh, mahd. pian taas uudelleen!

02.02.3013 Hoitotarina, kirjoittanut Luna
Kävelin pitkää tietä, joka johti talli Doubledreamiin. Näin tarhoja ja laitumia, sekä kauniin talon. Se oli varmaankin Adelén, tallin omistajan. Tulin tallipihalle. Nyt näin tallinkin. Vein tavarani hoitajien huoneeseen, ja lähdin etsimään Rusinan karsinaa. Siellä se olikin, katsoi minua ja hörähti.Avasin karsinan oven, jolloin se tunki turpansa syliini, ja alkoi etsiä herkkuja taskuistani.
- Höpsö! Naurahdin, ja työnsin sitä hieman kaulan alta, jotta se peruuttaisi hieman. Halusin sentään mahtua sinne. Rusina peruutti kiltisti, ja minä pujahdin karsinaan. Rapsutin sitä harjan alta, ja huomasin, että sen alahuuli lerppui aivan rentona. Hihitin, ja lähdin hakemaan sen harjoja.
Otin kumisuan ja aloin pyörittää sitä hitaasti Rusinan valkoruskeaa karvapeitettä pitkin. Se seisoi kiltisti paikoillaan, eikä oikeastaan korvaansa lotkauttanut kun harjasin sitä vatsan alta. Yleensä, kun harjasin jotain hevosta samasta kohdasta, ne yrittivät näykkiä tai luimivat. Kun olin harjannut molemmat puolet, etsin käsiini pehmeän harjan. Harjasin Rusinan niin hyvin kun vain voin, ja katsoin pian lopputulosta. Sen karva melkein kiilsi, joskin jalat olivat vieläkin likaiset. Olin yrittänyt harjata niistä kaiken lian pois. Sitten tajusin, että olin tyhmä. Ne ruskeat sen jaloissa kuuluivat sen väritykseen! Heh heh, olinpa taas järkevä. Nauroin hölmöydelleni, ja otin kaviokoukun. Putsasin kaviot todella hyvin, ja se olikin helppoa, sillä Rusina piti jalkojaan ylhäällä niin kauan, että olin valmis. Ihailin työn jälkeäni, ja tietty kehuin Rusinaa. Se oli käyttäytynyt oikein mallikelpoisesti!
Tänään en menisi ratsastamaan, sillä halusin tehdä ensin tuttavuutta Rusinan kanssa. Vaikka luonnekuvauksen perusteella se ei välttämättä ollut tarpeellista, mutta ainahan oli hyvä tutustua! Otin sen riimun ja narun karsinan ovesta, jossa oli pienet koukut niitä varten. Rusina antoi laittaa riimun hyvin, joskin aluksi hieman kavahti, koska ei kuulemma pitänyt päähän koskemisesta. Kiinnitin riimunnarun ja avasin sitten karsinan oven niin auki kun sen vain sai. Kävelin pihalle, jossa tapasin Clairen, joka ilmeisesti oli vasta tulossa tallille.
- Moi! Hän huikkasi.
- Heei! Vastasin ja hymyilin. Jäimme juttelemaan hetkeksi.
- Oletko Rusinan hoitaja? Clair kysyi.
- Juu! Olenhan mä, ja sä oot Nellan?
- Jup, mutta, pitää mennä hakemaan sitä pikku riiviötä, nähään!
Nyökkäsin, ja lähdin Rusinan kanssa taluttaen maastoon. Se seurasi kiltisti. Oikea unelma hepo!
Maastossa oli kaunista! Lumipeite kuorrutti oksat kauniin valkoisiksi, ja koko metsästä tuli mieleen talven ihmemaa! En malttanut odottaa seuraavaa kertaa, jos vaikka silloin jo ratsastaisinkin. Rusinakin totteli nyt hyvin, koska ruohoa ei ollut missään! Kävelimme pellolle ja jäimme sinne hetkiseksi. Rusina olisi varmastikin halunnut vain laukata siellä, ja kovaa! Lähdimme kumminkin pian takaisin sillä pakkasta oli jo -14 astetta! Hrrrh.. Pakkanen nipisteli jo poskiani, joten menimme suoraan lämmitettyyn talliin. Pian sain uuden idean, mitä tekisimme, mutta säästin sen ensikertaan, sillä nyt Rusina saisi levätä. Hain sen harjat, otin riimun pois, ja otin pehmeän harjan. Harjasin Rusinaa 20 minuuttia, varmistaen ettei siinä varmasti olisi enää pienintäkään lian hippusta! (=mahdoton tehtävä) Putsasin kaviot hyvin, kuten aina maaston jälkeen. Kun olin valmis, annoin sille kuivan leivän, ja suljin oven. Menin hoitajien huoneeseen, ja laitoin itselleni lämmintä kaakaota. En oikein välittänyt siitä, mutta nyt tarvitsin jotain lämmintä. Lämmiteltyä kyllikseni, lähdin satulahuoneeseen, ja pesin sen satulan ja suitset. Lakaisin vielä lattiankin.
Menin katsomaan kaikkia muitakin tallin hevosia. Nella, Dia, Nukkumatti, Usin, Esha, Myy, Salsa, Medium... Ja tietty Rusina. Jäin katselemaan sen touhuja. En ollut ikinä ennen nähnyt sen väristä hevosta. Mutta se oli aivan ihana! Olin oikein tyytyväinen saatuani sen hoitsukseni! Mutta nyt minun piti lähteä. Äitini tuli hakemaan minua, sillä olisin vain paleltunut ulkona, jos olisin kävellyt takaisin. Tulisin taas huomenna!