© Anzkuli
Virtuaalihevonen!

Perustiedot

Luonne

Hoidettaessa Vilja on hyvinkin fiksu ja mutkaton (ja huumorintajuton), kunhan käsittelijä on perillä tamman mielenmaisemasta. Tammalla on paljon asioita, jotka pitää tehdä tietyssä järjestyksessä, minkä lisäksi tamma on herkkä muutokselle. Kaiken on oltava aina samalla tavalla ja tehtävä samalla tavalla, jotta tammalla on mielenrauha. Niin kovasti tamman mielenrauha ei kuitenkaan järky, etteikö sitä voisi viedä esimerkiksi kilpailuihin tai klinikalle, mutta tietyt rutiinit sille ovat hyvinkin tärkeitä. Tällaisia ovat esimerkiksi karsina- ja tarhapaikka (laidunpaikka on vielä ok, siellä kun vietetään vain kesää), jotka eivät missään nimessä saa muuttua, vesisysteemi ja heinäkasan paikka täytyy olla päivästä toiseen sama, harjaaminen aloitetaan vasemmalta puolelta kaulasta ja kaviot sekä puhdistetaan että kengitetään aina samassa järjestyksessä. Pesusta tamma pitää. Se nauttii niin pesusta kuin hieronnasta ja leikkii mielellään vedellä turvallaan. Hoitaja voi Viljan mielestä vaihtuakin (mutta kengittäjä ja eläinlääkäri eivät missään nimessä), kunhan rutiini pysyy samana. Kaikki, mikä vähääkään rikkoo tamman rutiineja ja mielenmaisemaa saa sen aivan tolaltaan, eksymään täydellisesti ja vaikuttamaan aivan humalaiselta vähintään seuraavaan aamuun asti. Viljan hoitamisessa on omat kikkansa ja sääntönsä. Raskaaksihan tuota tammaa täytynee kaiken jälkeen kutsua.

Laitumelta Viljaa on haastava saada takaisin sisälle ellei kello ole lähellä päivällisaikaa. Tamma on tottunut ulkoilemaan aina tiettyyn aikaan, ja jos sitä yrittää pakottaa pois rutiinista, se yksinkertaisesti esittää ravikuningatarta juosten ylväästi pakoon hakijaa. Tamman herkulla, kurkulla, sen saa kyllä kiinni, mutta tällöin tarvitsee varautua myös siihen, että mielenrauha on muserrettu siltä päivää ja käsittelijä vastaa seurauksista. Eri asia tuntuu kuitenkin olevan se, että laitumelta haetaan traileriin kuin talliin. Matkustamisesta Vilja ei niin stressaa, kunhan se saa matkustaa yksin tai ainakin vähintään yhtä rauhallisen seuralaisen kanssa. Stressaavat tai kiukkuiset seuralaiset saavat tammankin niin kiukkuseksi, ettei se malta perillä rentoutua laisinkaan.

Työskennellessä Vilja on hyvin jäykkä. Emänsä tapaan senkin ympyrät muistuttavat enemmän neliötä kuin ympyrää, eikä sen kroppa jousta juuri mihinkään suuntaan vaikka kuinka jumppaisi. Vedoissa tietysti suorat linjat ovat vain plussaa. Valjastettuna tamma kuitenkin pärjää kiitettävästi ja sillä on hyvä työmoraali, oikeastaan sitä voisi kutsua ennemmin työnarkomaaniksi, joka ei vahingossakaan lähde lipsumaan helpomman kautta. Toki tamma tarvitsee huolellisen verryttelyn, tehtiin mitä tahansa, eikä siitä mitään hurjan nopeaa juoksijaakaan saa. Työ tehdään isän tapaan hiljaisella mutta tasaisella tahdilla. Taipumisen lisäksi jo asettumisen kanssa on paljon haasteita. Vilja pärjääkin parhaiten tilanteissa, jossa tätä taipumista ja asettumista ei niin katsota ja arvostella. Tamma ei ole missään määrin pelokas tai säikky, ei arastele juuri mitään ja kulkee vaikka kallion läpi niin pyydettäessä. Sen kanssa työnteko on mukavaa, kun edellä mainittuihin pikkuvikoihin ei takerru liiaksi. Tamman viereen sopii hevonen kuin hevonen; työtä tehdessä Vilja kiinnittää huomionsa täysin työhön eikä sitä juuri kiinnosta, kuka työkaverina mahtaa olla.
Satulan alla Vilja on jäykkyytensä vuoksi hyvin hankala ratsastettava. Se pärjää selvästi paremmin längissä tai kärryn edessä kuin ratsain. Puomi- ja kavalettijumpassa tammalla menee jalat helposti solmuun, vaikka maastossa tamma on hyvinkin varmajalkainen ja kaikin puolin luotettava tapaus jopa umpimetsässä. 

Hevosseurassa Vilja on juonittelevan oloinen, ja omalla paikallaan hyvin tehokas pomottaja. Kärkikahinoissa tamma ei ole mukana, se tyytyy siihen, missä on, ja kaikki muu saa sen pään pyörälle. Itseään tamma ei tuo esiin mitenkään näyttävästi, vaan pitää ennemmin muita silmällä. Kaikki muutos lauman toiminnassa järkyttää tamman sielunelämää.

Sukutaulu

ii. Nykyään jo eläköitynyt Teutori, 156cm korkea, tummanrautias työhevosori, oli kaikkea sitä mitä kasvattajansa oli toivonut; hyvärakenteinen ja -luonteinen, pystyvä työhevonen. Teutori tosiaan peri vanhempiensa parhaat puolet molemmin puolin. Järkevä, kylmän rauhallinen mutta lempeä, joka tilanteessa herrasmiesmäisesti käyttäytyvä raudikko on kenen tahansa käsiteltävissä, erinomaisen hyvä ja herkkä ajaa, työteliäs, väsymätön ja sitkeä. Jokainen kehusana on ansaittu orin pitkän uran aikana, johon työhevoskilpailuiden sekä erilaisissa tapahtumissa edustamisen lisäksi on lukeutunut kotitilan pelto-, heinä- ja metsätöitä. Ryhdikäs, tyypeiltään erinomainen ori on ilmeikäspäinen, kaareva- ja leveähkökaulainen sekä leveäryntäinen, sen runko on syvä, pitkähkö ja avo, takaosa vahva, jalat kuivat ja järeät, vennohkoja vuohisia sekä sapelihakuisia etusia lukuun ottamatta korrektiasentoiset. Emältään Teutori peri liikkeensä; pitkä, tahdikas, suora ja väljä askel, ei ahtautta tai virheliikettä, takaosa työntää hyvin. Ori oppi asiat nopeasti ja helposti lähtien aina mielellään töihin. Varsana se kiersi näyttelykehiä voittaen kaiken valtakunnallista varsanäyttelyä myöten. Aikuisiällä ori keräsi työhevosmestaruuksista kolme mitalia, kaksi kultaista sekä yhden pronssisen, sekä TKTK-I -palkinnon. Ori sai omana vuonnaan korkeimmat rakenne- ja käyttökoepisteet, sekä täyden kympin luonteestaan.
Ilahduttavaa kyllä Teutori sai paljon tammoja, myös ratsupuolen, vaikka se kaikin puolin erinomainen työhevonen onkin rakenteestaan lähtien. Varsoja syntyi 63, joista valtaosa "työskentelee" T- ja J-suunnalla. Ratsuvarsat ovat enemmän harrastepuolen hevosia, pari kilpailee kouluratsastuksessa. Teutori periytti jälkeläisilleen selkeästi tunnistettavaa pään ja kaulan muotoa, erinomaista jalkaterveyttä (vaikka asennot eivät priimaa olekaan, tämän orin jälkikasvun kintut kestävät!) sekä äärettömän hyvää, työteliästä luonnetta ja ajettavuutta.

iii. Sakris oli komea; vankka ryhdikäs, tyypeiltään ja leimoiltaan erinomainen. Pää oli ilmeikäs, kaula kaareva mutta hieman leveä, lavat hyväasentoiset, runko syvä, pyöreä ja lihaksikas, etuset hivenen sapelihakuiset ja vuohiset vennohkot. Jalat olivat kuitenkin järeähköt, kuivat ja kestävät. Käyntiliikkeet olivat hieman ahtaat, ravi sekä laukka väljemmät, askelpituus sekä tahti hyvä jokaisessa askellajissa. 163-senttinen raudikko oli tuttu näky torimarkkinoilla, hääajoilla, erilaisissa tapahtumissa, näyttelyissä sekä työhevoskilpailuissa, jokusissa jääraveissakin, vaikkei Sakriksen juoksuvauhdilla rahasijoille yllettykään. Työhevosena Sakris sen sijaan pärjäsi erinomaisesti. Se oli hyvähermoinen, nöyrä, sitkeä hevonen, erittäin ystävällinen ja lempeäluontoinen hurmuri, joka pärjäsi tukkimetsällä siinä, missä ilahdutti eläkeläisiä vanhainkodin pihalla. Jo nuoresta pitäen raudikko oppi asiat nopeasti, suhtautui asioihin yllättävän kylmähermoisesti eikä koskaan ollut moksiskaan niittokoneista tai mistään pienimmistäkään asioista, joita sen piti vetää tai joita vastaan tuli. Ori oli erittäin hyvä ajaa, sen vetotekniikkaa kehuttiin vuolaasti, ja se oli ylipäätään se wanhan ajan huolella rakennettu työhevonen, joka osasi turvallisen reitin kotiin vaikkei ohjastaja olisikaan ajokunnossa.
Kaksinkertainen työmestari jalostusarvosteltiin ensimmäiselle palkinnolle aikansa korkeimmin käyttöpistein. Tämä ennätys on rikottu, mutta Sakris on edelleen erittäin tärkeä, arvostettu nimi etenkin T-suunnan hevosten suvuissa. 33-vuotiaaksi elänyt teräsori jätti yhteensä 55 jälkeläistä, joita yhdistää erityisesti isänsä hieno luonne sekä hyvin samantyyppiset pää ja kaula. Sakriksen jälkeläiset jälkeläisineen ovat tunnettuja terveinä, työteliäinä hevosina sekä erinomaisina periyttäjinä.

iie. Nelivuotiaana loukkaantunut Peninna jäi pidemmälle sairaslomalle, ja se astutettiin. Varsominen koitui valitettavasti nuoren tamman kohtaloksi, miltei kaikki meni pieleen ja Peninna menehtyi. Varsa sentään jäi henkiin, ja erinomainen varsa se olikin! Tamma oli itsekin lupaava, reipas, rohkea, nöyrä ja työteliäs, aina hyväntuulinen ja mielellään töihin lähtevä. 152-senttisestä, tummanrautiaasta Peninnasta oltiin kaavailtu työhevosta, sen vanhemmat olivat molemmat ensimmäisen palkinnon työhevosia, mestaruuksissakin mitaleita keränneitä valioyksilöitä. Raudikko itse oli kaunis kuin karamelli, korrektirakenteinen T-suunnan hevonen; ilmeikäs pää, erinomaiset tyypit ja leimat, kaareva hyvin asettunut kaula, leveä rynnäs, syvä pitkähkö avo runko, vahva takaosa. Erinomaiset etujalat, takajalat hivenen suorakintereiset. Liikkeet olivat suorat, pitkät, väljät ja tahdikkaat.
Nuorena kuollut tamma oli kilpaillut vain shownäyttelyissä, mutta voittanut luokkansa sekä näyttelyt joka ikinen kerta. Jalostusarvostelua oltiin suunniteltu vähän myöhemmälle iälle, samaten kilpailemista, joskin nämä haaveet ymmärrettävästi katkesivat hevosen aikaisen menehtymisen vuoksi.

ie. Mariine on sometähti! Aivan tavallinen, 155cm korkea perusrautias, joka kisaakin vain seuratasolla, tallikisoissa ja sen sellaisissa pikkutapahtumissa, mutta tamman omistaja pitää niin ihanan samaistuttavaa, kauniskuvaista instatiliä Mariinesta ja toisesta tammastaan, että suosio on vallan räjähtänyt käsiin. Mariine on entinen ratsastuskouluhevonen, mutta vaihtuvat ratsastajat sekä suuri talli eivät sopineet sille, ja nykyään se on viiden hevosen pikkutallissa, yhden ihmisen ratsuna hyvin tyytyväinen. Vähän happamansorttinen, ruoalle turhankin perso hevonen, itsepäinen kaveri, kuitenkin se tallin rohkein, luotettavin ja varmajalkaisin tapaus mihin tahansa maastoretkestä ratsastusjousiammuntaan. Ja tämän hevosen kanssa on tosiaan kokeiltu aivan kaikkea, mikä tamman tason (heA/90cm) ja yleisen turvallisuuden kannalta on ollut fiksua ja turvallista. Vahvarakenteista, vankkajalkaista ja kylmähermoista Mariinea on vähän kosiskeltu työhevosjuttuihin kilpatasolle asti, mutta siihen ei ole lähdetty. Mariinella on melko lyhyt, mutta hyvin kiinnittynyt kaula, pitkät pystyhköt lavat, vankka, vahva runko (erityisesti takaosa) ja vankat, suppuvarpaiset jalat. Liikkeet ovat suorat, väljät ja pitkät, matalat, mutta etenevät ja vakaat. Hyppytekniikka on perushyvä, jalat nousevat tarpeeksi ylös, tamma saisi levittää paremmin takaa ja käyttää selkäänsä paremmin. Se kuitenkin suorittaa tasollaan hyvin ja itseään kipeyttämättä.
Harrastetamma on ehditty jalostusarvostella kolmannella palkinnolla, ja onpa Mariinella jo pari varsaakin. Parin varsan otannasta on paha vetää vedenpitäviä periyttämisarvioita, mutta Mariinen molemmat varsat ovat monipuolisia, selväpäisiä ja korrektirakenteisia hevosia.

iei. Loistoliinakko, "sellainen maalaismaisemanrautias" Niilles (159cm) oli melko perinteinen työ- ja juoksijasukujen yhdistelmä. Se kävi jokusen sunnuntairavilähdön lähialueiden raviradoilla, mutta ei sillä koskaan tosissaan kilpaa ajettu. Niilles oli omistajiensa harrastetyöhevonen, jolla ajettiin kotona kärry- ja rekilenkkien lisäksi puukuormia, tehtiin heiniä ja niin edelleen. Hyvähermoinen, rohkea, nöyrä Niilles oli kaikkea, mitä työhevoselta saattoi toivoa; väkivahva, ryhdikäs hevonen, vankka- ja syvärunkoinen, järeäasentoisissa jaloissa ei ollut moitteen sijaa sen enempää asentojen kuin jalkaterveydenkään suhteen. Hampaat ja kaviotkin olivat priimaa. Oikeastaan ainoa, mistä ori sai moitteita näyttelyissä, oli leveästi liittynyt kaula, liikkeistäkään ei juuri moitteen sijaa löytynyt, käyntikin oli täysi kymppi. Aina ja kaikkialla hyväkäytöksinen, itsestään melua pitämätön raudikko esiintyi välillä erilaisissa maaseutumarkkinoilla sekä kilpaili työhevoslajeissa sijoittuen kertaalleen suomenhevosten työmestaruuksissa pronssille.
Ensimmäisen palkinnon kantakirjaori sai ilahduttavan paljon tammoja, vaikka T-suunnan hevonen olikin. Valtaosasta Niilleksen jälkeläisistä tuli työmallin hevosia, ratsuksi ja ravuriksi melko raskaita, mutta kuitenkin mihin tahansa ainakin harrastetasolla sopivia pelejä. Orin upea rakenne tai miltei moitteettomat liikkeet eivät periytyneet kuin harvoille jälkeläisistä, selväpäinen, rohkea luonne periytyi sitäkin paremmin. Isän- ja emänisänä Niilles on edelleen tuonut vahvasti omia ominaisuuksiaan läpi. Ori kuoli 30-vuotiaana.

iee. Vaaleanruunikko, 153cm korkuinen Staava oli kaikin puolin tavanomainen suomenhevonen. Vähän hapan, kuitenkin kiltti, rehellinen ja luotettava, se nöyrä ja työteliäs tamma joka teki kaiken siltä pyydetyn eikä koskaan valittanut. Käsiteltäessä ihan asiallinen, vaikka happamalta näyttikin. Staavalla yritettiin vähän raviuraa, joka kuitenkin jäi sunnuntaihölkkään, kun vauhti ei riittänyt. Harrastehevoseksihan se päätyi, heB/90cm -tason ratsuksi pikkukisailuun ja kotiharrastamiseen. Varmajalkainen, rohkea tamma loisti etenkin maailman varmimpana maastokaverina, erinomaisena hiihtoratsuna sekä joulunajan rekiajojen tähtenä. Ratsuna tamma teki varmaa perustyötä, sillä oli vähän vaatimaton laukka mutta passeli käynti ja ravi. Liikerata oli ehkä matala ja vaatimaton, mutta suora ja väljä, Staava ei kinttujaan kopsinut. Hyppäämisessä oli enemmän asennetta kuin taitoa, mutta ketterä tämä oli, sellainen kolikon päällä kääntyjä.
Staava jalostusarvosteltiin R-suunnalle, se hyväksyttiin ilman palkintoa. Ta-suunnalta irtosi kolmas palkinto. Staava oli kaunispäinen, lyhytkaulainen hevonen, jolla oli pitkät pystyhköt lavat, suorastaan erinomainen runko (J-suuntaa ajatellen, valitettavasti) sekä suppuvarpaisuutta lukuun ottamatta moitteettomat jalat. 26-vuotiaana kuolleesta Staavasta jäi viisi varsaa; erinomainen työhevonen, keskinkertainen ravuri sekä kolme hyvää harrastehevosta. Kaikki vähän happamia, mutta selväpäisiä "kaikki käy" -tyyppejä, emänsä tapaan lyhytkaulaisia ja suppuvarpaisia.

ei. Maarten oli yhteystyökyvyiltään hyvä päistärikkö suomenhevosori.

eii. Vilmari oli harvinaisempaa verilinjaa edustava tummahko rautias suomenhevosori. Se oli oikea monitaitaja, jolle kerkesi kertymään kokemusta raviradoilta, työhevoskisoista ja satulassa, rataesteillä ja kouluratsastuksessa. Raviuraa ei 161 com korkealle orille sen suurempia tuloksia kerennyt kertymään, mutta hyvä ohjattavuus siirtyi loistavasti hitaammalle työajopuolelle, jonne se kantakirjattiinkin. Vahva työjuhta toimi myös oikeissa metsätöissä omistajallaan. Ratsastuksessa se kisasi rataesteitä tasolle 90 cm ja koulua tasolle helppo B. Vilmarin monipuolisuudesta huolimatta se ei ollut erityisen haluttu jalostusori jättäen vain 8 jälkeläistä.

ee. Marenka yllätti aikoinaan työhevoskilpailumaailman meteoriitin lailla. Vaatimattomasta suvusta, vaatimattomalla rakenteella ja vaatimattomalla omistajallaan kukaan ei odottanut ruunikon suomenhevostamman onnistuvan. Rehellisenä pidettynä Marenkalla ei kuitenkaan ollut ongelmia valjastettuna ja sen tulokset vetokilpailuissa saivat tamman suosion niin suureksi, että pitkä kisaura osottautui mahdottomaksi varsakyselyiden jälkeen. Tamman perimällä yritettiin parantaa useaa eri verilinjaa ja toki sitä yhdistettiin myös suorittajaoreihinkin. Hyväksi mainostetusta luonteestaan huolimatta Marenkan omistaja teki hevosensa kanssa intentiivisesti ja huolellisesti pohjakoulutuksen ennen kisakenttiä. Ehkä koska omistaja ei uskonut tamman pärjäävän ilman sitä tai ehkä koska hän näki tamman lahjakkuuden.

© isän puoli Susiraja, emän puoli Lithy

Jälkeläiset

Kilpailukalenteri

Voittosumma: 0 v€