© Marlyn Peddle (lisenssi)
Virtuaalikoira!

Perustiedot

Nimi Blocked Bachelor Conduit "Tico" Omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Rotu Saksanpaimenkoira, lyhytkarvainen Ex-omistaja Ushma, Sateenkaaritaivas
Skp, säkä Uros, 61 cm Kasvattaja DH, Conduit
Syntynyt 5.12.2015 Koulutustaso -
Väri Musta ruskein merkein Painotus -
Rekisterinumero VTR-15810 Saavutukset BH

 

Luonne

Pienempänä Tico oli melko arka ja säikky koira, joka luotti ainoastaan omistajaansa ja pelkäsi lähes kaikkea, mikä liikkui. Se saattoi välillä vain jähmettyä paikoilleen räksyttämään ja vinkumaan pentumaisesti kuin yrittäen puolustaa itseään, vaikka sitä ei olisikaan mikään vaara uhannut. Tico on kuitenkin rohkaistunut ja reipastunut huomattavasti, nykyään se esimerkiksi suhtautuu uusiin ihmisiin ja koiriin todella avoimesti ja rennosti eikä säiky kuin kovia ääniä ja äkkinäisiä liikkeitä, joihin se ei ole osannut etukäteen varautua. Ihmeitä voi ilmeisesti tapahtua, sillä kukaan ei olisi osannut odottaa Ticon luonteen muuttuvan noin paljon sen kasvaessa, mutta se tapahtui silti.

Tico on todella seikkailunhaluinen, mutta ympäristö on käynyt sille jo liian tutuksi eikä se enää houkuttele urosta samalla tavalla tutkimusretkelle kuin pienempänä. Se on varsin leikkisä ja touhukas uros, joka leikkii mielellään muiden koirien kanssa ja haastaa usein vanhempia koiria leikkiin kanssaan, koska haluaa uusia haasteita ja vaihtelua elämäänsä. Kyllä Tico saattaa pentujenkin kanssa innostua leikkimään, mutta yleensä pienet rasavillit vain käyvät isomman uroksen hermoille, jolloin Tico kyllästyy puuhailemaan niiden kanssa ja lähtee pois. Lisäksi se keksii itselleen aina tekemistä, jos kukaan muu ei ole sitä sille keksimässä - uros ei siis pitkästy kovin helpolla. Ticolla on vahva paimennus- ja puolustusvietti, joten se saattaa usein pomottaa muita koiria oman mielensä mukaan. On tuosta ominaisuudesta hyötyäkin, sillä uros puolustaa todella päättäväisesti omaa reviiriään ja kaikkia sille tärkeitä ihmisiä ja koiria, joten uroksen lähellä tietää olevansa turvassa, jos vaara uhkaa. Tico tarvitsee aktiivista hoitajaa, joka on valmis pitämään sille seuraa ja tarjoamaan sille runsaasti liikuntaa ja virikkeitä, koska se ei todellakaan sovi seinäruusuksi!

Sukutaulu

i. Lake Conduit
BH, HK1, SchH2, RH-F B, vFIN TVA, vPoK2, RH-FL B, RH-T A
sp, 63 cm, mustaruskea
ii. iii.
iie.
ie. iei.
iee.
e. Snowy Conduit
BH, HK1, SchH1, RH-F B, vFIN TVA, vPVA, vPoK3, RH-FL B, vHpoK1, RH-T A
sp, 58 cm, mustaparkki
ei. eii.
eie.
ee. eei.
eee.
 

Jälkeläiset

Syntynyt Rotu-skp. Nimi Isä / emä
- - -

 

Kilpailukalenteri

Muut: 8 sijoitusta
01.09.2016 - agility - Hajamieli - mini1 - 2. sija
01.03.2017 - agility - Joystorm - maxi - 5. sija
10.03.2017 - BH-koe - Joystorm - tuom. Dee - hyväksytty
24.03.2017 - ToKo - Aprilin - ALO - 79p.
03.04.2017 - ToKo - Chiliéra - pennut - 3. sija
30.04.2017 - ToKo - Silver Moonlight - maxi - 4. sija
20.05.2017 - ToKo - HappyHowl - maxi - 1. sija
25.05.2017 - agility - Sateenkaaritaivas - maxi - 10 sija

Voittosumma: 0 v€

Muuta

Osaa temput:
Istu, maahan, paikka, tänne, ei, odota, ole hyvä

02.04.2018 Terveystarkastus, kirjoittanut Ushma
Lonkat: A/A
Polvet: 0/0
Kyynärät: 0/0
Silmät: kunnossa
Korvat: kunnossa
Sydän: kunnossa, ei sivuääniä
Säkä: 60,6cm
Paino: 34,5kg
Allergiat: ei havaittu
Rokotukset: penikkatauti, tarttuva maksatulehdus ja parvo annettu viimeksi 2016, uusittava parin vuoden päästä. Tehosterokote parainfluenssaan annettu tarkastuksen yhteydessä.