© Trevis Rothwell (lisenssi)
Virtuaalikoira!

Perustiedot

Nimi Rainbowsky's Little Shepherd Boy "Reno" Omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Rotu Bordercollie Ex-omistaja Ushma, Sateenkaaritaivas
Skp, säkä Uros, 51 cm Kasvattaja Ushma, Sateenkaaritaivas
Syntynyt 3.11.2015 Koulutustaso -
Väri Ruskeavalkoinen Painotus -
Rekisterinumero VTR-16511 Saavutukset BH

 

Luonne

Renolla on takanaan niinsanottu vaikea lapsuus, sillä se riistettiin emonsa luota aivan liian nuorena, uros oli silloin vain kuukauden ikäinen. Uros syntyi perheeseen, jossa sen omistajilla ei ollut varaa eikä kiinnostusta pitää vahinkopentueensa pienokaisia itsellään, saati huolehtia niiden selviytymisestä hengissä. Niinpä nuo julmat ihmiset pitivät ainoastaan emokoiran ja hylkäsivät Renon sisaruksineen jonnekin syrjäiselle kadulle kuolemaan, toivoen kai, ettei kukaan koskaan löytäisi niitä eivätkä he jäisi siitä kiinni. Renon sisarukset kuolivat kadulle vain päiviä syntymänsä jälkeen, mutta Reno selviytyi kuin ihmeen kaupalla hengissä ja löysi lopulta tiensä tänne Sateenkaaritaivaaseen. Menneisyys on jättänyt pysyvästi jälkensä koiran käytökseen ja luonteeseen, vaikka se onkin kehittynyt huomattavasti ainoastaan positiiviseen suuntaan.

Tullessaan kenneliin Reno oli tosi arka eikä suvainnut vieraita ihmisiä lähellään, koska pelkäsi heitä. Saatuaan hoitajan ja totuttuaan kennelin ympäristöön paremmin se on rohkaistunut ja suhtautuu nykyään uusiin ihmisiin ja koiriin yleensä avoimesti, vaikka saattaakin aluksi pelätä ja arastella hieman. Reno pelkää erityisesti vieraita miehiä, koska kokee heidät suuremmaksi uhaksi kuin naiset. Uros kuitenkin tottuu nopeasti ja rentoutuu, kunhan sen seurassa ei tee äkkinäisiä liikkeitä tai päästä kovia ääniä. Reno on kyllä pohjimmiltaan tosi reipas uros, vaikka saattaakin aluksi jännittää kaikkea uutta, mihin se ei ole vielä tottunut. Kotioloissa se on rauhallinen ja kiltti eikä se koskaan hauku, murise tai pure ketään, ellei koe turvallisuuttaan uhatuksi. Se on oppinut niin sanotusti kantapään kautta puolustamaan itseään ja tekee niin myös sille tärkeille henkilöille sekä mahdollisesti toisille koirille, jos tarve niin vaatii. Uhkaavissa tilanteissa Reno saattaa haukkua ja murista, muttei yleensä satuta ketään, ellei se ole välttämätöntä. Reno on pohjimmiltaan kiltti ja tottelevainen, eli opittuaan luottamaan johonkuhun, koira tottelee häntä ehdoitta. Lisäksi Reno on nopea oppimaan, joten kouluttaminen on helppoa, kunhan vain saavuttaa uroksen luottamuksen. Koira ei siis suinkaan ole huonokäytöksinen menneisyydestään huolimatta, mutta kyllä sen käytöksestä silti näkee, että se on saanut traumoja hylkäämisestä.

Sukutaulu

i. ii. iii.
iie.
ie. iei.
iee.
e. ei. eii.
eie.
ee. eei.
eee.
 

Jälkeläiset

Syntynyt Rotu-skp. Nimi Isä / emä
10.12.2017 bc-n. Rainbowsky's Capricious Capucine
bc-n. Rainbowsky's Capricious Coralee
bc-n. Rainbowsky's Capricious Corine
bc-u. Rainbowsky's Capricious Constant
Adorable Analogue Conduit
BH
17.11.2021 bc-n. Kaukovallan Jack And Jill
bc-n. Kaukovallan Jazz & Jive
bc-n. Kaukovallan Jin & Jazzmine
Kuunloisteen Black And White

 

Kilpailukalenteri

VAL 1 sijoitusta
24.02.2018 - VAL - Young Forever - maxi - 2/23, vKUMA  
Muut: 14 sijoitusta
10.03.2017 - BH-koe - Joystorm - tuom. Dee - hyväksytty
20.03.2017 - agility - Chiliéra - maxi - 5. sija
16.07.2017  - agility - Sateenkaaritaivas - maxi - 7. sija
20.04.2017 - agility - Chipie - maxi - 5. sija
30.04.2017 - ToKo - Sateenkaaritaivas - pennut - 95p, 3. sija
30.04.2017 - agility - Silver Moonlight - maxi - 4. sija
10.05.2017 - koiratanssi - Chiliéra - pennut - 4. sija
14.05.2017 - agility - Silver Moonlight - maxi - 3. sija
20.05.2017 - agility - Silver Moonlight - pennut - 83p, 4. sija
25.05.2017 - agility - Sateenkaaritaivas - maxi - 6. sija
25.05.2017 - ToKo - Sateenkaaritaivas - pennut - 5. sija
02.08.2017 - paimennus - Joystorm - maxi - 4. sija
29.10.2017 - rally-toko - Villisielun - maxi - 2. sija
29.10.2017 - ToKo - Villisielun - maxi - 5. sija

Voittosumma: 0 v€

Muuta

Osaa temput:
Ei, vierelle, istu, paikka, tänne, maahan, nouda, tuo, irti, kieri, seuraa, hyppää, tassu, odota, ole hyvä, femma, ryömi

02.04.2018 Terveystarkastus, tehnyt Ushma
Lonkat: A/A
Polvet: 0/0
Kyynärät: 0/0
Silmät: kunnossa
Korvat: kunnossa
Sydän: kunnossa, ei sivuääniä
Säkä: 51,2cm
Paino: 17,2kg
Allergiat: ei havaittuRokotukset: penikkatauti, tarttuva maksatulehdus ja parvo sekä rabies annettu viimeksi 2016, uusittava parin vuoden päästä. Tehosterokote parainfluenssaan annettu tarkastuksen yhteydessä.