© Senna Raiski / Vapaasti kopioitavaa
Virtuaalihevonen!

Perustiedot

Nimi Reposaaren Kryptonic "Sakke" Omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Rotu Shetlanninponi Ex-omistaja Naxu (VRL-12320)
Skp, säkä Ori, 96 cm Kasvattaja Reposaari
Syntynyt 27.7.2015, Suomi Koulutustaso ko HeB; re 60cm; va vaativa
Väri Rautiaankirjava Painotus Yleispainotus
Rekisterinumero VH15-017-0613 Saavutukset -

 

Historia

Saken syntymää odotettiin kuin kuuta nousevaa. Naxu oli saanut valita varsan vanhemmat itse, joten odotettavissa oli jotain hyvin kummallista. Lopulta koitti se yö, jona suba soitti Naxulle ja kertoi varsan syntyneen. Naxu ajoi Reposaareen ja tutustui heti uuteen karvapalloon, jota sen emä antoi kiltisti silittää. Myöhemmin Sakke haettiin Mangoon kisaponiksi vieroituksen jälkeen. Vuonna 2020 Sakke muutti asumaan Kaukovaltaan Kisatalli Mangon lopetettua toimintansa.

Luonne

Sakke on hankala hoidettava, ja pienenä ja pippurisena ponina potkii helposti, jos sitä ärsyttää liiaksi tai tulee turhan äkisti käsiksi sen jalkoihin tai häntään. Kiinni sidottuna ori liikuskelee ja kuopii, mutta pidemmälle narulle päästessään tai vapaana ollessaan kuitenkin kunnioittaa ihmistä sen verran, että antaa tehdä hoitotoimenpiteet kutakuinkin rauhassa. Murahtelevan kengittäjän kanssa Sakke vielä tulee toimeen (tosin onhan se vähän kiukkuinen jalkoihin koskemisesta, mutta erinomaisesti on mennyt rauhoituksella), mutta eläinlääkäriä poni ei jostain syystä siedä. Lisäksi poni vihaa rokotuksia, eikä rauhoittavaakaan voi pistää suoneen, vaan ensin rauhoittava suuhun ja vasta sitten sitä pystyy pistämään. Makealla Sakkea ei pysty lahjomaan, siltä jää omenat ja sokerit syömättä. Suolaista purtavaa ori kuitenkin rakastaa, ja jos esimerkiksi suolakurkut tai sipsit ovat mystisesti kadonneet, on syyllinen helppo löytää. Ratsastettaessa Sakke onkin toista maata. Ori pitää huolta ratsastajastaan, ja tekee juuri niin kuin ratsastaja pyytää. Saken selästä jos tippuu, niin se on ihme, siitä pieni poni pitää huolen. Myös ajettaessa ori on nöyrä kuin mikä, eikä sen kanssa yleensä joudu taistelemaan turhasta. Ori on tosin hyvinkin varuillaan niiden asioiden suhteen, mitkä ovat muuttuneet edellisestä kerrasta. Joskus poni pelkää ihan tosissaan, kun taas joskus se saattaa säpsähtää uutta asiaa uudessa paikassa ja that's it. Muiden hevosten, etenkään orien, kanssa Sakke ei tule toimeen. Ori puree ja potkii ketä tahansa, joka tulee hänen henkilökohtaiseen tilaansa, joten poni tarhataan yksin.

Sukutaulu

i. Reposaaren Xavier
KTK-III
she, 90 cm, klmpäis
ii. Edenelle Xander
VIR MVA Ch, KTK-II, SHLA-II
she, 104 cm, mkm
iii. Edenelle Riggins (kadonnut)
Ch
she, 104 cm, prtkrj
iiii. Edenelle Socrates iiiii. Star Sky's Secret Life
VVJ-II, YLA2
iiiiii. My Secret Valentine (kadonnut)
iiiiie. Hevosenkengän Zeal For Life
iiiie. Edenelle Piper
VVJ-II
iiiiei. Harmaanaaman Taste of Glamour
iiiiee. Tiiterin Pipa KTK-III
iiie. Vacanze v. Arwyn
KTK-III
iiiei. Suopursun Kenzo iiieii. VIR MVA Ch Charlélie KTK-II
iiieie. Xenan Bree VVJ-III, SHLA-II
iiiee. You're Funny FK
KRJ-II, YLA3
iiieei. VIR MVA Ch Lucky Fellow KTK-III, KRJ-II, YLA3
iiieee. Wou's Chess KRJ-III, VVJ-III, YLA3
iie. Frein Xena
Ch, YLA2
she, 100 cm, m
iiei. Edenelle Cirocco iieii. Kill Your God '66
VVJ-III, YLA2
iieiii. Wilkenth v. st. Hof esi-KTK
iieiie. Ch Metsäpolun Pommac KTK-II
iieie.  Cilla VLD
VVJ-II
iieiei. Green Hill`s Devil
iieiee. Snow Flake esi-KTK
iiee. Frein Adelaiche iieei. CW Palmbeach
VVJ-II, KTK-I, YLA2
iieeii. Popcorn Pirate KTK-II
iieeie. VIR MVA Ch Swee-Kaye KTK-III
iieee. Edenelle Ashley
VVJ-II, YLA3
iieeei. Deaf of Ramblewood
iieeee. Beatrice XZ
ie. Wyat Lili Lullaby
KTK-III
she, 101 cm, rn
iei. Phoenix v. Moons
SHLA-I, KRJ-I, VIR MVA Ch, KTK-II, VSN Reg Ch
she, 101 cm, vkkokrj
ieii. Pow Wow Twitch
KTK-II, KRJ-I, SHLA-I, YLA2, Ch
ieiii. Lawbreaker ieiiii. Lennart SWE evm
ieiiie. Malena SWE evm
ieiie. Emelie SWE ieiiei. Gustaff SWE evm
ieiiee. Catharina SWE evm
ieie. Micha v. Moons
KTK-III, SHLA-I, YLA1, KTK-III
ieiei. Insomnia SWE
KTK-II, VIR MVA Ch, YLA1
ieieii. Invisible SWE evm
ieieie. Rosett SWE evm
ieiee. Kungsväll Menuett
KRJ-I, YLA1, SHLA-I, KTK-II, VIR MVA Ch, Klass I, ERJ-III
ieieei. Tenor af Somersby evm
ieieee. Kungsväll Bennett evm
iee. Huvin Lou Lilou
SHLA-I, VVJ-I, KTK-III
she, 101 cm, klm
ieei. Huvin Constantino
VIR MVA Ch, VVJ-I, SHLA-I
ieeii. Velvet Requiren
VIR MVA Ch, KTK-III, SHLA-I, VVJ-I
ieeiii. Iev Randomness evm
ieeiie. Tribal Veronic evm
ieeie. Amber Claudine
VIR MVA Ch, KTK-II, VVJ-I, SHLA-I, YLA2
ieeiei. Grison Claire evm
ieeiee. Cyron Ardinelia evm
ieee. Odette Odile Dei
VVJ-I, SHLA-I
ieeei. Lycos Merlin
VIR MVA Ch, KTK-III, YLA2
ieeeii. Foudre Rouge evm
ieeeie. Eleanore Rigby evm
ieeee. Ward's Simbelmynë
VIR MVA Ch, YLA2
ieeeei. Mister Marshall evm
ieeeee. Queen Melua evm
e. Reposaaren Coral
she, 100 cm, rnkrj
ei. Jeremia Crow
KRJ-I, ERJ-II, SHLA-I, Ch, YLA2, KTK-III
she, 97 cm, rn
eii. Cecam Rebellion
VIR MVA Ch, KTK-II, Klass I
she, 101 cm, m
eiii. Skarnabasse DK
Ch
eiiii. Blæksprutte DK evm eiiiii. Vhisting Ankish evm
eiiiie. Minthindir v. Stovhelm evm
eiiie. Sommerfugl v. Brougje evm eiiiei. Blen Èslkemar evm
eiiiee. Wiggelmir v. Rouddamir evm
eiie. Points Gabriella
VIR MVA Ch, KTK-II, Klass I
eiiei. Points Sandman evm eiieii. Kristof evm
eiieie. Bernadette evm
eiiee. Points Mamma Mia evm eiieei. Points Tempo evm
eiieee. Poits Petruska evm
eie. Remukylän Clara
VIR MVA Ch, SHLA-I, KTK-II, YLA3
she, 98 cm, m
eiei. Drunken Snufkin eieii. Sparkey evm eieiii. Charlie Boom evm
eieiie. Verona evm
eieie. Teresia evm eieiei. Jhose evm
eieiee. Dreamteam's Andorra evm
eiee. Geertie van Brinkenhoff eieei. Benji v. Halse evm eieeii. Bernardus SWE evm
eieeie. Engelberta v. Halse evm
eieee. Tietlenda v. Metternich evm eieeei. Leopold Leyntie evm
eieeee. Januari evm
ee. Reposaaren Carrie
KTK-III
she, 102 cm, rn
eei. Little Boon MO
she, 102 cm, rn
eeii. Boomslang eeiii. Boots evm eeiiii. Kaboomba evm
eeiiie. Rona DF evm
eeiie. BAO Pebbles evm eeiiei. BAO Pouchey evm
eeiiee. Sabelle evm
eeie. Bloom Calanthe
KTK-II, SHLA-II, YLA1, VIR MVA Ch
eeiei. Rubert IV evm eeieii. Portobello evm
eeieie. Lindi's Lorella evm
eeiee. Bloom Carente evm eeieei. Bloom Charlie evm
eeieee. Godeliva evm
eee. GL Cinderella
Ch, VSN N CH, KTK-III, ERJ-I, SHLA-II
she, 103 cm, m
eeei. Volcano Rex eeeii. Rex's Calle evm eeeiii. Forest Rex evm
eeeiie. Frosty Pite evm
eeeie. Vocal evm eeeiei. Black Deep evm
eeeiee. Vocaloide evm
eeee. Frida IV
ERJ-II, SHLA-II
eeeei. Wireless evm eeeeii. Cocktail evm
eeeeie. Mystique evm
eeeee. Cinna evm eeeeei. Colonel evm
eeeeee. Olena evm

Jälkeläiset

Syntynyt Rotu-skp. Nimi Isä / emä
- - -

 

Kilpailukalenteri

Laji: 0 sijoitusta
pvm - jaos - paikka - luokka - sijoitus pvm - jaos - paikka - luokka - sijoitus

Voittosumma: 0 v€

Muuta

Hoito-ohjeet
Hevosen varusteiden väri on oranssi
Hoidetaan käytävällä tai pesupaikalla
Kisoihin punainen rusetti, voi potkia!
Esteille suitsiksi käyvät vain hackamoret!