© Anzkuli
Virtuaalihevonen!

Perustiedot

Nimi Seitikin Leikkihirmu "Lenni" Omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Rotu Suomenhevonen Ex-omistaja Anzkuli (VRL-11903), Sonja (VRL-11911)
Skp, säkä Ori, 157 cm Kasvattaja Seitikki (SEiT9980)
Syntynyt 16.1.2015 Koulutustaso ko VaB; re 100cm; me 80cm; ir 120cm
Väri Maksanrautias Painotus Kouluratsastus
Rekisterinumero VH15-018-0302 Saavutukset -

 

Luonne

Lenni on virtuaalitalli Seitikin ensimmäinen ja viimeinen suomenhevoskasvatti, ja olen hirmuisen ylpeä siitä, että sain ottaa sen mukaani Kaukovaltaan. Syntymästä asti olen seurannut oripojan kehitystä, ja itse vieläpä päättänyt sille vanhemmat. Lenni on ehdottomasti ansainnut paikkansa sydämestäni. Hoidettaessa Lenni on erittäin hyvätapainen ja asennoituu kaikkeen positiivisesti. Ori suostuu kaikkeen korvat hörössä ja vastustelematta, minkä lisäksi sillä on pitkät hermot. Emänsä tapaan se voi olla kuuliaisesti tuntikausiakin paikallaan nauttien jokaisesta harjanvedosta. Toisaalta huomiota hakiessaan Lenni saattaa isänsä tapaan alkaa tuuppimaan turvallaan, mutta suurempiin toimenpiteisiin lempeä ori ei ryhdy. Kaviot Lenni nostaa pyydettäessä, vaikkakin joskus yrittää vetää niitä pois ennen aikojaan. Satulavyötä kiristettäessä ori saattaa irvistellä, mutta suurempia mielenilmauksia siltä ei kuulu.

Maasta käsittelyyn Lenni on hyvinkin tottunut. Sen ohjelmaan on pienestä pitäen kuulunut esimerkiksi juoksutus ja ohjasajo, ja myöhemmin jopa hiihtoratsastus. Talutettaessa ori käyttäytyy mallikkaasti, joskin saattaa steppailla tammojen lähettyvillä, ja tottelee jopa ääniapuja. Siirtymiset askellajien välillä ja jopa peruuttaminen on opetettu orille niin ääni- kuin käsimerkkiavuin. Traileriin Lenni kävelee suoraan ja pelotta, kun ihminen sitä siltä pyytää. Ori on tottunut matkustaja, vaikkei hetkeen olekaan päässyt puuhaamaan mitään tallin ulkopuolella.

Ratsastettaessa Lenniltä löytyy paljon nöyryyttä eteenpäinpyrkimystä. Orin saa kuitenkin hyvin kiinni ja kulkemaan halutussa muodossa, ja se onkin ratsastajalle hyvin nautinnollinen ja helppo ratsu. Pidätteitä orin selässä joutuu kuitenkin jonkin verran tekemään, sillä siltä unohtuu nopeasti, missä tempossa sen haluttiinkaan menevän.  Raippaa ei orin kanssa tarvita, vaan sen saa kulkemaan hyvin ihan päättäväisellä perusratsastuksella. Pidätteen jälkeisellä myötäyksellä ori ottaa lisäksi takajalat alleen, niin kouluratsastuksessa haluttu muotokaan ei ole kovin vaikea saavuttaa. Lenni on molempien vanhempiensa tapaan hyvin yhteistyöhaluinen liitokavio, joka toimii pienestäkin avusta ja tekee tilanteesta riippumatta aina parhaansa. Toiset kuvailevat oria automaatiksi, kun taas toiset toteavat sen olevan hyvin koulutettu. Orin bravuuri on laukanvaihdot sekä tasapaino vastalaukassa. Muutenkin orin tasapaino on suomenhevoseksi hämmästyttävän hyvä. Pukittelu ja muu niskurointi eivät kuulu Lennin varastoon ollenkaan, vaan ori nauttii enemmän tasaisen varmasta menosta ja hyväksyy selkäänsä kenet tahansa. Ärsytyksensä ori ilmaisee ennemmin huiskimalla häntäänsä tai nostamalla päätään.
Esteillä Lenni menee kovaa, olivat ratsastajan toiveet millaisia tahansa. Orilla ei ole hurja ponnistusvoima, mutta kyllä se metrisistä esteistä vielä pääsee yli kohtuullisella hyppytyylillä, jota se ei ole ilmeisesti perinyt aivan hirmuisesti isältään. Ori rakastaa hyppäämistä, ja se hyppää rohkeasti ja varmasti esteen kuin esteen, joka sen eteen tulee. Tiukat käännöksetkään eivät tuota orin erinomaisen tasapainon vuoksi juuri ongelmia.
Lennni nauttii pitkistä maastoretkistä. Ori on reippautensa ja rohkeutensa vuoksi usein johtohevosena, mutta sen kanssa voi myös mennä yksinkin maastoilemaan. Ori toimii hienosti kaikissa tilanteissa, eikä maastoesteilläkään epäröi juuri ollenkaan. Se hyppää myös maastossa esteen kuin esteen kyttäilemättä. Lenni pysyy maastossakin aina käsissä, eikä tee tyhmyyksiä edes päästessään lempipuuhaansa, revittelemään pitkällä suoralla.
Lenni on myös ajokoulutettu, ja se on kärryjen edessä niin ikään rohkea ja eteenpäinpyrkivä. Vaikka vauhti joskus kiihtyykin, kuuntelee ori kuitenkin hyvin pidätteet, eikä koskaan lähde viemään.

Sukutaulu

i. Nimileikki
sh, 158 cm, mksrt
ii. Hukkareissu
sh, 169 cm, m
iii. Näkymätön evm
iie. Haituva evm
ie. Pieni Kaunotar
sh, 154 cm, vrt
iei. Kulkuri evm
iee. Kaunotar evm
e. VM Tähtisumu
sh, 156 cm, prt
ei. Vekkulan Leevi
sh, 157 cm, lkk
eii. Vekkula evm
eie. Enkeli evm
ee. FT Hulina (kadonnut)
sh, 151 cm, vrt
eei. Hulivili evm
eee. Ruusunen evm
 

Jälkeläiset

Syntynyt Rotu-skp. Nimi Isä / emä
13.6.2017 sh-t. Soarinin Lelupäivä Soarinin Etappi

 

Kilpailukalenteri

Laji: 0 sijoitusta
pvm - jaos - paikka - luokka - sijoitus pvm - jaos - paikka - luokka - sijoitus

Voittosumma: 0 v€

Muuta

15.01.2022 Kouluvalmennus, © VRL-02207
Seitikin Leikkihirmu, tuttavallisemmin vain Lenni, liikkui tänään lämmittelyn aikana vaisun oloisesti. Päivä oli kaunis: pieni pakkanen, kirkas aurinko. Ehkä ori varoi paikoitellen olevaa liukkautta tai sitten sillä oli tänään uneliaampi päivä. Se näytti pehmeältä ratsastaa ja myös ratsastaja vakuutti, että Lennillä oli oikein miellyttävät askellajit – kaasussa vain oli välillä vikaa, sillä joskus mentiin yläkanttiin, joskus alakanttiin. Tänään alakanttiin.
”Kyllä siitä irtoaa liitoa”, ratsastaja vakuutti. Tarkoitus oli ottaa asiasta varmuus, kun annoin tehtäväksi tehdä irrottelevia liikkeitä: pohkeenväistöä, taivutuksia ja eri kokoisia voltteja. Ei mennyt kauaakaan, kun Lenni alkoi jo hakeutua hienosti muotoon ja mutusti kuolainta kuuntelun ja keskittymisen merkiksi. Sillä oli vahva kaula, mutta pää nousi ajoittain takaisin ylös kuin viehe, jota kala nykii. Ori vaati paljon näkymätöntä työtä ratsastajalta: puolipidätteitä, istunta-apuja, jaloilta tukea.
Raviharjoitusten jälkeen tahdoin nähdä laukkaa. Oli heti ilmiselvää, että laukka oli oriin vahvuus. Sillä oli hyvä tasapaino ja se oli erittäin suora. Myös anteeksiantavainen luonne oli Lennille eduksi – ratsastajan tasapainovirheet tai myöhästyneet avut se yleensä sivuutti, mutta korkeintaan huiskaisi vähän häntää tai nosti päätään.
Vastalaukkaharjoituksessa Lenni loisti. Se oli saanut nyt hiukan enemmän energiaa, vaikka tempo olisi voinut olla vieläkin parempi. Tasapaino ja rytmi säilyi muutoin kiemuraurienkin aikana. Ratsastaja pyysi pitkällä rataleikkaalla laukanvaihdon, joka onnistui aivan nappiin. Oikaisin vain hiukan ratsastajan istuntaa aavistuksen enemmän takakenoon etukenon sijasta. Vapaa laukka pitkillä sivuilla auttoi Lenniä rentouttamaan itseään vielä lisää, vaikkei se varsinaisesti jännittynyt ollutkaan. Hyvän tasapainon ansiosta sen oli helppo laukata myös pitkällä ohjalla, tosin alkoi helposti hiipumaan, ellei ratsastaja pysynyt hereillä ja pyytänyt taas eteenpäin.
Pyysin ratsukkoa tekemään useita siirtymiä käynnistä laukkaan ja laukasta pysähdyksiin. Lenni reagoi rauhallisesti, ei hätäisesti, mikä oli hyvä. Se pysähtyi myös hienosti tasajaloin, mutta ei aina lähtenyt laukkaan suoraan, vaan otti raviaskeleita väliin. Ratsastajankin piti skarpata ja ajoittaa apunsa tarkemmin. Muutaman toiston jälkeen olin tyytyväisempi laukkasiirtymään sekä sitä seuranneeseen pysyvään, hyvätahtiseen rytmiin.
Valmennus oli hyvä lopettaa pehmeään käyntiin ja hyvään mieleen. Pakko sanoa, että Lenni on erinomaisesti koulutettu.