ei kuvaa

© Anzkuli
Virtuaalihevonen!

Perustiedot

Nimi Ruuvallin Ritari "Riksu" Omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Rotu Suomenhevonen Ex-omistaja Dragon Age Estate (VRL-13369)
Skp, säkä Ori, 160 cm Kasvattaja Ruuvalli (VRL-13811)
Syntynyt 10.2.2017, Suomi Koulutustaso ko HeB; re 120cm; me 100cm
Väri Ruunikko Painotus Yleispainotus
Rekisterinumero VH17-018-0357 Saavutukset SV-II

 

Luonne

Riksu tai Rikundeerus on omapäinen säheltäjä kuin isänsä Ritarin Numero. Ei suosittu ritarillisia jalotapoja tälle pojan klopille. Riksu osaa temput kuin temput ja keksii aina kaikenlaista päänvaivaa tallimme hovimestareille. Mennään lankojen ali, yli, läpi, kierretään ja väännetään tarhakavereiden kanssa. Jos Riksu olisi ihminen, olisi hän ammattipainija. Tarhakavereiden kanssa peuhataan viimeiseen saakka iästä riippumatta, revitään loimia ja päitsiä päästä sekä kilpaillaan ohikulkevien ihmisten kanssa. Riksu on oikea roskisprinssi, joka osaa olla kaikesta perseilystä huolimatta kultainen otus. Riksu tulee aina korvat hörössä portille odottelemaan - tai joskus juoksee karkuun ja leikkii hippaa viimeiseen saakka, vaikka karkaakin samalla. Se siitä ritarillisuudesta.

Taluttaessa Riksu on mahdoton. Kyttäilee, steppailee, hyppii ja pomppii kuin hullu. Hyvä laittaa ketju suuhun ja ottaa ropsi mukaan pelokkeeksi. Se ei estä oria astumasta varpaille, kiitämällä heinäkasan luokse ja olla menemättä auttamaan "hädässä" olevaa neitoa. Lujat otteet ja suurta päättäväisyyttä, niin eiköhän Riksu joskus matele perässä. Sateenvarjot ja pienet vauvat ovat kamalin asia mitä ori voi tietää. Ne muuten kierretään kilometri säteellä kysymättä edes taluttatajan mielipidettä.

Traileriin meno on säätämistä ja taistelua, koska Riksua ei saa hevosautoon tai koppiin millään. Ori ei pelkää matkustamista, mutta yksinkertaisesti ori haluaisi kulkea omin jaloin paikasta toiseen. Kuljetukseen varataan aikaa ja runsaasti, sillä Riksu osaa karata paikalta ripeästi ja raahaa käsittelijää liinan perässä jos haluaa. Matkustaessa Riksu on ärsyttävä ja pöllii kavereiden heinät sekä rikkoo kaiken mikä turvan eteen tulee. Monesti pysähdytään päitseen hirttäytyvää hevosta.

Uusissa paikoissa Riksu on aivan töhö eikä millään meinaa olla kuulolla. Kannattaa viedä pitkälle kävelylle uudessa paikassa ja miljooant kanget suuhun, että ori pysyy edes käsissä. Riksu kääntää jokaisen kiven, ottaa orien kanssa mielyysti yhteen ja kaappaa jokaisen neidon itselleen. Riksu on oikea musta ritari, paholainen joka ei armoa anna tuntemattomille oreille (kaverit ja tutut kelpaavat Riksun jengiin). Siksi välimatkaa ja reippaasti. Kilpailuradoilla Riksu on oma persepäinen itsensä ja ehkä joskus keksii jotain jännityksen aihetta. Oli sitten kumisaapas tai kieroon katsova tuomari.

Ratsuna Riksu on mitä on. Isäänsä, Ritarin Numeroon tullut energinen säheltäjä. Riksu on kova testailija alusta asti. Hyppii pystyyn, pyörii kuin hyrrä selkään mennessä, peruuttelee, pysähtelee, hyppii sivuille ja keksii omituisia pelon aiheita. Piiska heiluu, niin pelleily loppuu ja nopeasti. Kun kerran komentaa oikein kunnolla ja puree korvasta, pelleily loppuu kuin seinään ja ori yrittää olla kuulolla - nimenomaa, yrittää.

Kouluratsastuksessa Riksu on alku shown jälkeen turhankin yrittelijäs tapaus. Liioittelee askeleiden kanssa ja kulkee turpa ryntäisiin liimautuneena. Etupainoinen tapaus, että saattaa kädet olla verillä ratsastuksen jälkeen. Riksu taipuu ja asettuu liikaa suuntaan kuin toiseen. Siksi pienet ja pehmeät avut, niin dramaattisesta orista kuoriutuu oikein mukava tapaus. Liikkuu hyvin HYVIN reippaasti eteen, että raippa pelokkeeksi perseilystä ja kannukset saa suosiolla viedä unholaan. Kisoihin kannattaa käyttää koristekannuksia muuten lennetään kuuhun. Orilta onnistuu kaikki siirtymiset erikoisempiin liikkeisiin. Jopa piaffin alut sujuvat leikiten, vaikka GP suomijunttia tästä orista ei ikinä tule olemaan.

Rataesteillä Riksu on energinen ja etupainoinen maatiekiituri. Mennään kovaa ja korkealle! Riksu on reipas ja herkkä, eli pienet avut kunniaan ja vahvaa istuntaa sekä selässä pysyä. Riksu innostuu helpolla ja alkaa vääntää omia pukkeja sekä hyppii näkymättömiä esteitä. Ryöstäminen on tuttu ilmiö radalla kuin radalla ja maapuomit liioitellaan huolella. Kapasiteettia löytyy reippaasti ja ori ottaa mahavaraa huolella. Kieltoherkkä syystä toisesta ja kolmannesta.

Maastossa Riksu on mahdoton kuten aina. Kyttäilee, ryöstelee laukassa ja saattaa tyhjästäkin pinkaista täyteen vauhtiin. Riksu ei ole mikään urhea ritari, joka menisi surman suuhun vaan mielummin juoksee karkuun, kun jotain yllättävää ilmenee. Rauhallisen kaverin kanssa Riksu on leppoisampi, mutta silti pakko kilpailla ja kiilata ohitse. Maastoesteillä ori on herkkä ja vaikea. Kieltää helpolla, säpäkkä ja kyttäilee paljon. Tarvitsee kylmäpäisen ratsastajan ja vesi on orille pelottavin asia. Vesi kierretään tai mennään salamana ylitse (tästä syystä Riksu ei pidä ollenkaan pesusta, vaan tarttuu itse letkuun ja antaa samalla mitalla takaisin). Maastoesteillä löytyy vauthia, mutta kaikki on pelottavaa että salamavauhtiin kannattaa varautua ja siihen, että jostain ei yli mennä. Siedätyshoitoa erikosiesteitä ja maastoesteistä annettu, mutta yhä vallihaudat ja mutaiset lohikäärmeet kierretään kaukaa.

Sukutaulu

i. Ritarin Numero
PKK-V, SV-I, SV-II, VV-III, SLA-II, KRJ-II, YLA2, ERJ-II
sh, tprn, 158 cm
ii. Leevin Tuttiritari
Fn
sh, 162 cm, m
iii. Aholan Leevi evm
iie. Jääprinsessa evm
ie. Wilma 86
SLA-I, YLA1, KRJ-II, KERJ-III, ERJ-II
sh, 154 cm, vrn
iei. Villi-Viikari evm
iee. Viivi evm
e. Ruudin Toivonkipinä
sh, 158 cm, trt
ei. Turmeltajan Toivoton
sh, 157 cm, rt
eii. Tahdon Voima (kadonnut)
eie. Usvan-Marmoriina
sh, 163 cm, vrt
ee. Mallan Helmiäinen KUIS
sh, rt
eei. Hipin Pakkomielle
sh, 165 cm, rt
eee. Kaukorinteen Pieni Malja
sh
 

Jälkeläiset

Syntynyt Rotu-skp. Nimi Isä / emä
- - -

 

Kilpailukalenteri

KRJ: 5 sijoitusta
11.03.2017 - KRJ - Stewart - Helppo B - 8/100
13.03.2017 - KRJ - Eelinniemi - Helppo B - 8/100
16.03.2017 - KRJ - Fjellgård - Helppo B - 1/100
18.03.2017 - KRJ - Fjellgård - Helppo B - 1/100
30.03.2017 - KRJ - Stewart - Helppo B - 4/30

Voittosumma: 0 v€

Muuta

20.03.2017 Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus
Palkittu maaliskuun 2017 suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa palkinnolla SV-II pistein rakenne 6.2, suku 10, käytöskoe 8 + 5.4 = 29.6 (0,4p vajaa SV-I).