© Bob Langrish
Virtuaalihevonen!

Perustiedot

Nimi Kreicolala "Kreippi" Omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Rotu Kalliovuortenhevonen Ex-omistaja ~Miuku~
Skp, säkä Tamma, 143 cm Kasvattaja ~Miuku~
Syntynyt 5.3.2013 Koulutustaso ko VaB; re 90cm; me 90cm; ir 110cm
Väri Hopeanruunikko Painotus Yleispainotus
Rekisterinumero VH16-009-0031 Saavutukset -

 

Luonne

Nuorena emänsä Mellin kanssa Kaukovaltaan saapunut Kreippi on väriään lukuun ottamatta kuin emänsä. Hopeanruunikolla tammalla on ollut värinsä puolesta paljon ihailijoita, ja monet pitävät siitä myös luonteen puolesta.

Harjattaessa torkkuva Kreippi nauttii hoitohetkistä täysin siemauksin. Käytävällä hoidettaessa Kreippiä tosin kiinnostaa enemmän tallin tapahtumat kuin harjaus, mutta karsinassa se pystyy rentoutumaan. Varustuksenkin ainoa ongelma taitaa olla se, ettei tamma suostuisi avaamaan suutaan kuolaimille. Emänsä tapaan vettä välttelevä tamma ei pidä pesemisestä, miellyttävämpää tuntuu olevan vesiämpäri ja sieni. Myös eläinlääkärille ja kengittäjälle Kreippi on miellyttävä asiakas.

Talutettaessa saisi Kreipillä olla miellyttävään menoon enemmän vauhtia. Tammalla on tapana nautiskella päivästä, eikä sillä tunnu olevan koskaan kiire mihinkään. Paitsi maastossa. Kreippi on rauhallinen trailerimatkustaja, vaikkakin se tarvitsee lastaamiseen aikaa.

Ratsastettaessa voi tamma alkuun vaikuttaa tahmean puoleisesta. Hyvällä verryttelyllä siitä saa kuitenkin fiksuluonteisen ja upealiikkeisen treenikaverin. Kilpailuissa Kreippi on vähän hätäinen kaveri. Tamma katselee ihmeissään uutta paikkaa ja sen menoa, eikä aina keskity ratsastajaan. Radalla tamma kuitenkin saa koottua itsensä ja on taas oma, ehkä hieman reippaampi, itsensä.

Sukutaulu

i. ii. iii.
iie.
ie. iei.
iee.
e. Kokasha Choco
rmh, 153 cm, hpm
ei. Redford evm eii. Redstone evm
eie. Fordella evm
ee. Sicily evm eei. Sapphire Shine evm
eee. Italy evm
 

Jälkeläiset

Syntynyt Rotu-skp. Nimi Isä / emä
- - -

 

Kilpailukalenteri

Villit: 2 sijoitusta
11.03.2018 - koulu - Mansikkamäen ratsutalli - VaB - 2/20 15.06.2018 - koulu - Pihlajamäki - VaB - 1/8
Cup-sijoitukset: 1 sijoitusta (villit 1)
31.01.2019 - Villi-Cup koulu - Adina - VaB - 2/13  
Muut: 2 sijoitusta
20.06.2016 - este - kutsu? - 70-90 cm - 3/7 20.08.2016 - western - kutsu? - reining - 3/14

Voittosumma: 250 v€