© Anzkuli
Virtuaalihevonen!

Perustiedot

Nimi Good Enough KV "Goodie" Omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Rotu Paint horse Ex-omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Skp, säkä Tamma, 158 cm Kasvattaja Anzkuli (VRL-11903)
Syntynyt 2.5.2018, Suomi Koulutustaso -
Väri Mustankirjava (tobiano) Painotus Laukat
Rekisterinumero VH18-052-0018 Saavutukset -

 

Luonne

Etsin pitkään vanhalle quartertammalleni sopivaa oria. Ainoat kriteerit muistaakseni olivat, että tämän täytyy olla piirretty, elossa oleva ori. Sattumalta törmäsin paikkaan, jossa näitä olikin, ja paljon. Jo lopettaneella tallilla kaikki hevoset olivat myynnissä, ja aloinkin niitä pikkuhiljaa hamstraamaan. Ensin syntyi suunnittelemani quartervarsa, mutta sitten aloin haaveilemaan samasta tammasta myös paintvarsaa. Samasta paikasta löytyikin myös mukava paintori niin astutettavaksi kuin ihan mukaankin, ja kohta tämän jälkeen minulla oli kuin olikin tallissani havittelemani hevoset. Taisin oriehdokkaita katsellessani todeta, että tämä on tarpeeksi hyvä. Hetken mietittyäni totesinkin, että se sopisi myös varsan nimeksi, sillä se sointuu loistavasti emän nimeen. Goodie ei olekaan pettänyt odotuksia, vaan on oikeasti tarpeeksi hyvä.

Hoidettaessa Goodie käyttäytyy ihan fiksusti. Tamma on kuitenkin hieman kärsimätön, ja isänsä tavoin tottunut nopeaan toimintaan, joten pitkät hoitotuokiot eivät ole tamman makuun. Varusteiden, niin satulan kuin suitsien, laittamisesta tamma ei kuitenkaan pidä, tehtiin se millä tahdilla tahansa. Etenkään varustettaessa ei tamman takaa kannata kiertää, sillä ärsyyntyessään Goodie on melko potkuherkkä.

Talutettaessa oman arvonsa tietävällä tammalla on tapana esittää kovempaa kaveria, mitä oikeasti onkaan. Ei Goodie paha ole ihmistä kohtaan, mutta sillä on kova tarve esitellä itseään muille hevosille. Etenkin, jos oreja on paikalla. Isänsä tavoin Goodiella kannattaakin käyttää ketjunarua talutettaessa, jotta tamman saa tarvittaessa takaisin maan pinnalle.

Goodiella ovat geenit päässeet hyvin sekoittumaan. Laiskanpuoleisesta tammasta ja hyvinkin säpäkästä orista ei tullut kummankaanlaista, vaan oikeastaan hyvin mukava sekoitus molempia. Tammalla on enemmän virtaa ja eteenpäin pyrkimystä kuin emällään, eikä se ole aivan niin kankeakaan, mutta kuitenkin se on selvästi vähemmän häslä ja kärsimätön kuin isänsä. Käskeä tammaa ei tarvitse, se on nopea reagoimaan ja menee etenkin eteenpäin mielellään.
Etenkin painotuksen suhteen Goodie on seurannut isänsä jalanjälkiä. Toki sillä on myös emän varmajalkaisuutta ja kestävyyttä maastolenkeillä, mutta enemmän tamma on kotonaan laukkaradoilla. Rotunsa mukaisesti lyhyttä matkaa juokseva tamma juoksee hyvin ja varmasti. Kotikentillä Goodie on energinen, mutta silti hallinnassa. Tamma tarvitsee viisaan ja hieman kokeneemman ratsastajan, jotta se menisi hyvin. Hyvinkin reippaita maastolenkkejä Goodie rakastaa. Vauhti on se, mitä hyvässä harjoituksessa täytyy aina olla tarpeeksi.
Kilpailuissa Goodie muuttuu pieneksi ruutitynnyriksi. Tamma on hyvin älykäs, ja tarvitseekin jockeyn, joka antaa tamman itse tehdä päätöksiä. Lisäksi Goodiella on hyvät refleksit, ja se ottaakin usein hyvän lähdön. Emänsä perimää saanut tamma ei kuitenkaan ole aivan yhtä nopea kuin muut, joten tamma kilpailee lähdöissä enemmän älyllään kuin nopeudellaan.

Sukutaulu

i. Black Point GA
ph, 155 cm, mkrj (tb)
ii. Pointless evm iii. Clueless evm
iie. Pointy Finger evm
ie. Blue Goddess evm iei. Blueberry evm
iee. Touch of God evm
e. Good Girl Elise
qh, 160 cm, rt
ei. Petermccueteddy evm eii.
eie.
ee. Miss Harmon 4 evm eei.
eee.
 

Jälkeläiset

Syntynyt Rotu-skp. Nimi Isä / emä
- - -

 

Kilpailukalenteri

Laji: 0 sijoitusta
pvm - jaos - paikka - luokka - sijoitus pvm - jaos - paikka - luokka - sijoitus

Voittosumma: 0 v€