© Wapaat
Virtuaalihevonen!

Perustiedot

Nimi Fáfnir av Rågkross "Fantti" Omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Rotu Norjanvuonohevonen Ex-omistaja Naxu (VRL-12320)
Skp, säkä Ori, 142 cm Kasvattaja Rågkross
Syntynyt 1.4.2012, Ruotsi Koulutustaso ko HeB; re 90cm; va vaativa
Väri Hallakko Painotus Yleispainotus
Rekisterinumero VH12-053-0083 Saavutukset -

 

Historia

Naxu etsi itselleen söpöä norjalaista kaveria Ruotsin siittoloista. Yhtenä päivänä hän sattui käymään Rågkrossissa, josta löytyi monta sydämensulattajaa, mutta eniten silmään pisti jo pidempään myynnissä ollut Fáfnir. Sillä oli jo kisattu koulussa, esteillä ja valjakossa, joten kokemustakin siltä löytyi. Jälkeläisiäkin oli orilla muutama. Paria viikkoa myöhemmin Naxu soitti Suomesta Rågkrossiin ja kyseli Fáfnirista. Ori oli kuulemma vieläkin myynnissä, joten Naxu päätti tarjota siitä ja niin vuonis muutti Mangoon Cin.in tuomana. Vuonna 2020 Fantti muutti Kaukovaltaan Kisatalli Mangon lopetettua toimintansa.

Luonne

Fantti on juuri sellainen pystytukkainen vuonohevospatukka kuin lähestulkoon kaikki muutkin kyseisen rodun edustajat – kiltti ja rauhallinen, eikä ratsastaessakaan turhan reipas. Orimaisuuttakaan ponista ei tunnu löytyvän tippaakaan, ei edes tammojen pahimpaan kiima-aikaan, joten usein herraa ehditäänkin luulemaan ruunanrupsukaksi, ennen kuin omistaja ehtii korjaamaan tämän harhaluulon. Fantti onkin luotettava opetusmestari, joka sopii kenen tahansa käsiin – vaikkei sitä hevoskokemusta olisikaan yhtä markkinoiden poniratsastuskierrosta enempää.

Fanttia helpompaa hoidettavaa tuskin löytää mistään, vaikka kuinka menninkäisten ja smurffien kanssa yrittäisi etsiä. Orin voi huoletta jättää irralleen, eikä sillä ole aikomustakaan paeta paikalta. Itseasiassa, myös karsinan unohtaminen auki ei ole maailmanloppu. Hoitajan ei tarvitse tehdä muuta kuin ottaa harja kauniiseen käteen, astella rohkeasti pystytukan karsinaan ja alkaa sukimaan tätä edustuskuntoon. Myös ne perheen pienimmät voivat tutustua hevosiin Fantin avustuksella. Ori tuntuu lähestulkoon rakastavan lapsia ja herra osaakin käyttäytyä näiden pienten rähmäkäpälien parissa tilanteen vaatimalla tavalla – eli rauhallisesti ja varovaisesti, varoen vahingossakaan satuttamasta pientä ihmistä. Fantin varustuskaan ei ole sen suurempi ongelma ja pääosin se sujuukin kuin tanssi, ellei jopa paremmin.

Rauhallinen opetusmestari on varmaan parhaiten Fanttia kuvaava sanapari. Ori jaksaa missä tahansa tilanteessa toimia kärsivällisesti, eikä se hermostu ratsastajan virheistä tai edes siitä muiden nelijalkaisten mielestä maailman kaatavasta kylkien paukuttamisesta tai suusta repimisestä. Orin selkään voi istuttaa kenet tahansa ja se huolehtii kalliin lastin turvallisesti perille – myös pelottavissa tilanteissa ori on mitä luotettavin, eikä se tunnu ikinä säikähtävän mitään. Eipä taida koko hevosrukalla olla aavistustakaan, millaisia pieniä vihreitä miehiä siellä maneesin nurkassa saattaa vaania. Askellajit Fantilla on keinuvat ja pompottavat, lukuun ottamatta laukkaa, joka on tasainen ja pyörivä.

Kouluratsuna Fantti on Helppo B-tasoinen. Onhan se tasaisella alkuun hieman tahmea liikkumaan, mutta päättäväisellä eteenpäin patistelulla ori kyllä aikanaan reipastuu. Järin herkkä Fantti ei ole, ei pohkeille eikä suustaan, puhumattakaan istunnasta, joten sen kanssa joudutaan käyttämään hieman suurempi eleisiä apuja – kuten lähes jokaisen tuntiratsuna toimivan tai joskus toimineen kanssa, mikä ei kuitenkaan ole osoittautunut mitenkään järin isoksi ongelmaksi.

Esteratsuna Fantti on tasaisen varma, joskin huomattavasti sileää reippaampi ja se ylittää rohkeasti ja rehellisesti mitä tahansa, minkä korkeus on alle 90cm. Hyppytyyli orilla on hieman omanlainen, mutta siitä huolimatta se sopii loistavasti niin kokeneempiin käsiin kuin ihan aloittelevien esteratsastajien alle. Vaikka orilla onkin esteillä enemmän menohaluja kuin muulloin, ei se koskaan lähde käsistä vaan on aina valmiina vastaanottamaan ratsastajansa apuja. Maastossa Fantti on pomminvarma ja luotettava ratsu.

Sukutaulu

i. Nattesøvn v. Pijnboompit
KTK-II, VVJ-III, YLA3
nvh, 143 cm, rnhkko
ii. Tollak EC
nvh, 137 cm, rnvkkohkko
iii. Grå Jonatan
nvh, 134 cm, hrkko
iiii. Gråtrost evm
iiie. Jonette evm
iie. Imøtekommende
nvh, 142 cm, hkko
iiei. Nøkkelhull evm
iiee. Sjøgang evm
ie. Cornflower's Fabiola
VIR MVA Ch, KTK-II
nvh, 145 cm, hkko
iei. Framtid NOR
VIR MVA Ch, KTK-III
nvh, 142 cm, hkko
ieii. Utsikt evm
ieie. Flikka evm
iee. Lavendel NOR
nvh, 147 cm, rnhkko
ieei. Torbjørn NOR evm
ieee. Elaine NOR evm
e. CN Elskling Ulv
nvh, 142 cm, hkko
ei. Philip (kadonnut)
nvh
eii. Prinzow
nvh, 142 cm, hkko
eiii. Patrole evm
eiie. Wilma evm
eie. Pippi Långstrump (kadonnut)
nvh
eiei. Lamps evm
eiee. Viktuulia evm
ee. CN Elske Ulik
nvh, 149 cm
eei. RD Kokosnøtt (aik. Kokosnøtt)
nvh, 147 cm, hkko
eeii. Kraft evm
eeie. Forlegenhet Vind (aik. Twendy)
eee. Gegen meinen Willen eeei. Unendlishkeit evm
eeee. Freunde Bleiben evm
 

Jälkeläiset

Syntynyt Rotu-skp. Nimi Isä / emä
1.1.2013 nvh-t. Eydís av Rågkross Morgengry LAC
23.2.2013 nvh-t. Edda av Rågkross Morgengry LAC
2.6.2015 nvh-t. Sagavik Bergljolt Kornblomst e Trollkvinne
2.7.2015 nvh-o. Halldor LAC KTK-II Ch Eilina EC KTK-III, YLA2, ERJ-III, KRJ-II
22.9.2020 nvh-t. Angren Skuld Angren Svanhild

 

Kilpailukalenteri

ERJ: 28 sijoitusta
18.08.2012 - ERJ - Mulberry Ponies - 90 cm - 1/30
07.06.2013 - ERJ - Marike - 90 cm - 6/50
10.11.2013 - ERJ - Marike - 90 cm - 4/50
07.12.2013 - ERJ - Riiviöt - 90 cm - 3/50
08.12.2013 - ERJ - Riiviöt - 90 cm - 3/50
09.12.2013 - ERJ - Riiviöt - 90 cm - 4/50
11.12.2013 - ERJ - Riiviöt - 90 cm - 7/50
22.03.2014 - ERJ - Cresendo - 90 cm - 1/30
25.05.2013 - ERJ - Aaveen Suomenhevostalli - 90 cm - 4/48
25.05.2014 - ERJ - Glass Horse - 90 cm - 4/32

27.05.2014 - ERJ - Glass Horse - 90 cm - 5/32
28.05.2014 - ERJ - Aaveen Suomenhevostalli - 90 cm - 3/48
20.06.2014 - ERJ - Kadotetut Suomenhevoset - 90 cm - 1/30
21.06.2014 - ERJ - Ventos - 90 cm - 6/40
22.06.2014 - ERJ - Ventos - 90 cm - 5/40
23.06.2014 - ERJ - Ventos - 90 cm - 5/40
24.06.2014 - ERJ - Kadotetut Suomenhevoset - 90 cm - 1/30
25.06.2014 - ERJ - Ventos - 90 cm - 6/40
26.06.2014 - ERJ - Kadotetut Suomenhevoset - 90 cm - 5/30
16.07.2014 - ERJ - Ulapan talli - 90 cm - 2/30
16.07.2014 - ERJ - Ulapan talli - 90 cm - 4/30
22.10.2014 - ERJ - Jukola - 90 cm - 3/60
25.10.2014 - ERJ - Jukola - 90 cm - 4/60
26.10.2014 - ERJ - Farbranch Irish Draughts - 90 cm - 2/30

13.11.2014 - ERJ - Brynhild - 90 cm - 3/12
14.11.2014 - ERJ - Brynhild - 90 cm - 1/12
19.11.2014 - ERJ - Brynhild - 90 cm - 1/12
20.11.2014 - ERJ - Brynhild - 90 cm - 1/12
KRJ: 47 sijoitusta
07.08.2012 - KRJ - Diega Ponies - Helppo B - 6/40
15.09.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 7/50
15.09.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 6/50
16.09.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 5/50
17.09.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 6/50
18.09.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 4/50
24.09.2012 - KRJ - Harjakko - Helppo B - 7/58
26.03.2013 - KRJ - Akileya - Helppo B - 7/50
27.03.2013 - KRJ - Akileya - Helppo B - 4/50
05.04.2013 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 1/40

08.04.2013 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 5/40
10.04.2013 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 5/40
11.04.2013 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 1/40
20.04.2013 - KRJ - Golden League Sporthorses - Helppo B - 2/20
25.04.2013 - KRJ - Riihen ponitalli - Helppo B - 2/30
27.04.2013 - KRJ - Riihen ponitalli - Helppo B - 4/30
11.11.2013 - KRJ - Maudire - Helppo B - 7/50
19.11.2013 - KRJ - KK Bailador - Helppo B - 5/40
20.11.2013 - KRJ - Yemene - Helppo B - 3/40
22.11.2013 - KRJ - Yemene - Helppo B - 2/40

18.03.2014 - KRJ - Eucarya Warmbloods - Helppo B - 1/40
19.03.2014 - KRJ - Eucarya Warmbloods - Helppo B - 5/40
19.03.2014 - KRJ - Las Vegas - Helppo B - 5/40
20.03.2014 - KRJ - Las Vegas - Helppo B - 6/40
20.03.2014 - KRJ - Las Vegas - Helpop B - 5/40
22.03.2014 - KRJ - Las Vegas - Helppo B - 4/40
24.03.2014 - KRJ - Eucarya Warmbloods - Helppo B - 3/40
25.03.2014 - KRJ - Las Vegas - Helppo B - 6/40
28.03.2014 - KRJ - Moondance - Helppo B - 6/40
07.04.2013 - KRJ - Sinnesro - Helppo B - 3/40
10.04.2014 - KRJ - Sinnesro - Helppo B - 4/30
14.04.2014 - KRJ - Suomenhevostalli Armas - Helppo B - 3/40
14.04.2014 - KRJ - Suomenhevostalli Armas - Helppo B - 2/40
16.04.2014 - KRJ - Cremlin - Helppo B - 6/50

17.04.2014 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 1/40
20.04.2014 - KRJ - Suomenhevostalli Armas - Helppo B - 6/40
06.06.2014 - KRJ - Aaveen Suomenhevostalli - Helppo B - 7/67
13.08.2014 - KRJ - Jukola - Helppo B - 3/30
05.09.2014 - KRJ - Delmenhorst - Helppo B - 3/30
07.09.2014 - KRJ - Delmenhorst - Helppo B - 4/30
08.09.2014 - KRJ - Delmenhorst - Helppo B - 4/30
09.09.2014 - KRJ - Delmenhorst - Helppo B - 5/30
19.09.2014 - KRJ - 6 sins - Helppo B - 3/50
19.09.2014 - KRJ - Stal Lycan - Helppo B - 2/100

20.09.2014 - KRJ - 6 sins - Helppo B - 3/50
26.09.2014 - KRJ - 6 sins - Helppo B - 5/50
28.09.2014 - KRJ - Myllykuja - Helppo B - 6/43
VVJ: 66 sijoitusta
04.08.2012 - VVJ - Bairdon - noviisi yhdistetty - 2/40
06.08.2012 - VVJ - Caral - noviisi yhdistetty - 3/30
08.08.2012 - VVJ - Huvitus - noviisi yhdistetty - 1/30
10.08.2012 - VVJ - Caral - noviisi yhdistetty - 1/30
20.04.2013 - VVJ - Akileya - vaativa yhdistetty - 3/30
24.06.2013 - VVJ - Fiktio - vaativa yhdistetty - 4/24
27.06.2013 - VVJ - Fiktio - vaativa yhdistetty - 1/24
30.06.2013 - VVJ - Duren - vaativa yhdistetty - 1/17
30.06.2013 - VVJ - Fiktio - vaativa yhdistetty - 3/24
30.06.2013 - VVJ - Salpicar - vaativa yhdistetty - 3/18

01.07.2013 - VVJ - Fiktio - vaativa yhdistetty - 2/24
02.07.2013 - VVJ - Salpicar - vaativa yhdistetty - 3/18
03.07.2013 - VVJ - Fiktio - vaativa yhdistetty - 2/24
03.07.2013 - VVJ - Salpicar - vaativa yhdistetty - 1/18
04.07.2013 - VVJ - Konkkaronkka - vaativa yhdistetty - 3/29
05.07.2013 - VVJ - Salpicar - vaativa yhdistetty - 1/18
09.07.2013 - VVJ - Konkkaronkka - vaativa yhdistetty - 2/29
27.10.2013 - VVJ - Duren - vaativa yhdistetty - 3/24
30.10.2013 - VVJ - Duren - vaativa yhdistetty - 4/24
03.11.2013 - VVJ - Cresendo - noviisi yhdistetty - 5/30

07.11.2013 - VVJ - Salpicar - vaativa yhdistetty - 4/39
09.11.2013 - VVJ - Salpicar - vaativa yhdistetty - 3/39
14.11.2013 - VVJ - Salpicar - vaativa yhdistetty - 3/39
18.11.203 - VVJ - Salpicar - vaativa yhdistetty - 4/39
21.03.2014 - VVJ - Ramya Ranch - vaativa yhdistetty - 4/20
23.03.2014 - VVJ - Ramya Ranch - vaativa yhdistetty - 1/20
10.04.2014 - VVJ - Huvitus - vaativa yhdistetty - 2/19
11.04.2014 - VVJ - Huvitus - vaativa yhdistetty - 4/19
11.04.2014 - VVJ - Konkkaronkka - vaativa yhdistetty - 1/40
12.04.2014 - VVJ - Virtuaalitalli Dei - vaativa yhdistetty - 2/30

13.04.2014 - VVJ - Huvitus - vaativa yhdistetty - 2/30
15.04.2014 - VVJ - Breandan - vaativa yhdistetty - 4/30
16.04.2014 - VVJ - Huvitus - vaativa yhdistetty  1/19
16.04.2014 - VVJ - Konkkaronkka - vaativa yhdistetty - 6/40
17.04.2014 - VVJ - Breandan - vaativa yhdistetty - 4/30
17.04.2014 - VVJ - Konkkaronkka - vaativa yhdistetty - 4/40
18.04.2014 - VVJ - Ryövärin Ratsutila - vaativa yhdistetty - 6/40
18.04.2014 - VVJ - Virtuaalitalli Dei - vaativa yhdistetty - 3/18
19.04.2014 - VVJ - Konkkaronkka - vaativa yhdistetty - 3/40
19.05.2014 - VVJ - Breandan - vaativa yhdistetty - 5/25
20.05.2014 - VVJ - Muiston Suomenhevoset - vaativa yhdistetty - 4/23
23.05.2014 - VVJ - Breandan - vaativa yhdistetty - 4/25
26.05.2014 - VVJ - Breandan - vaativa yhdistetty - 2/25

26.05.2014 - VVJ - Fiktio - vaativa yhdistetty - 3/29
28.05.2014 - VVJ - Fiktio - vaativa yhdistetty - 1/29
20.06.2014 - VVJ - Duren - vaativa yhdistetty - 5/28
25.06.2014 - VVJ - Konkkaronkka - vaativa yhdistetty - 3/38
15.07.2014 - VVJ - Oak Hill Event Park - vaativa koulu - 2/20
16.09.2014 - VVJ - Kilpailukeskus Reiter - vaativa yhdistetty - 3/30
20.09.2014 - VVJ - Kilpailukeskus Reiter - vaativa yhdistetty - 5/30
21.09.2014 - VVJ - Konkkaronkka - vaativa yhdistetty - 6/40
22.09.2014 - VVJ - Konkkaronkka - vaativa yhdistetty - 5/40
30.09.2014 - VVJ - Konkkaronkka - vaativa yhdistetty  5/40

13.10.2014 - VVJ - Ponipallero - vaativa yhdistetty - 5/37
15.10.2014 - VVJ - Ponipallero - vaativa yhdistetty - 2/37
17.10.2014 - VVJ - Brynhild - vaativa yhdistetty - 3/21
08.11.2014 - VVJ - Virtuaalitalli Dei - vaativa yhdistetty - 2/14
10.11.2014 - VVJ - Virtuaalitalli Dei - vaativa yhdistetty - 2/14
11.11.2014 - VVJ - Brynhild - vaativa yhdistetty - 2/14
12.11.2014 - VVJ - Brynhild - vaativa yhdistetty - 3/16
13.11.2014 - VVJ - Virtuaalitalli Dei - vaativa yhdistetty - 2/14
15.11.2014 - VVJ - Virtuaalitalli Dei - vaativa yhdistetty - 1/14
17.11.2014 - VVJ - Virtuaalitalli Dei - vaativa yhdistetty - 1/14

26.11.2014 - VVJ - Solutions - vaativa yhdistetty - 2/25
29.11.2014 - VVJ - Kisakeskus Bailador - vaativa yhdistetty - 5/42
01.12.2014 - VVJ - Kisakeskus Bailador - vaativa yhdistetty - 6/42
Cup-sijoitukset: 4 sijoitusta (ERJ 1, KRJ 2, VVJ 1)
30.09.2013 - VVJ Cup - Konkkaronkka - vaativa yhdistetty - 4/104
31.01.2014 - KRJ Cup - Fiktio - Helppo B - 15/410
31.03.2014 - KRJ Cup - Fiktio - Helppo B - 12/411
30.04.2014 - ERJ Cup - Solo - 90 cm - 32/358

Voittosumma: 0 v€

Muuta

Hoito-ohjeet
Hevosen varusteiden väri on oranssi
Karsinassa sidottava kiinni
Kuljetukseen aina kaveri!

20.09.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut entinen omistaja
Fáfnirin alkusyksy oli lähtenyt vaivalloisesti käyntiin. Kiersimme kesän aikana useissa kilpailuissa. Omasta mielestäni olin laatinut oriille sopivan kisaohjelman, mutta ilmeisesti olin vain väsyttänyt sen. Kaikki alkoi elokuussa pienellä apaattisuudella, jota pidin ensin ohimenevänä. Kun päivät kuluivat, eikä Fáfnir piristynyt, oli pakko havahtua todellisuuteen. Oriilla oli jokin pahasti vialla. Kutsuin eläinlääkärin katsomaan Fáfniria, mutta ei hänkään osannut kertoa, mikä oria vaivasi. Fáfnir vaikutti ulospäin terveeltä. Päätin perua kaikki osallistumiset kilpailuihin, joita olin suunnitellut syksyä varten. Fáfnirin terveys oli tietysti tärkeämpää kuin mahdolliset sijoitukset kilpailuissa. Muutin tiukan harjoitusohjelman maltillisemmaksi. Fáfnir sai käyskennellä rauhassa tarhassa. Ratsastin sillä enimmäkseen maastossa ja silloin tällöin kentällä. Vähitellen oriin olemus sai takaisin entisen innokkuutensa. Se tuli intoa puhkuen vastaan, kun menin hakemaan sitä tarhasta. Melkein putosin satulasta, kun Fáfnir yritti omin päin rynnätä laukkaan maastossa. Retken jälkeen harjatessani oria kiedoin käteni sen kaulan ympärille ja pyysin anteeksi liian tiukkaa treeniohjelmaa. Fáfnir tuuppasi minua kevyesti turvallaan ja katsoi viisailla silmillään. Tuntui siltä kuin olisin saanut anteeksi.