© AK
Virtuaalihevonen!

Perustiedot

Nimi Delaware RGE "Lawa" Omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Rotu Hannoverinhevonen Ex-omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Skp, säkä Tamma, 168 cm Kasvattaja Royal Gear (ROYA7960)
Syntynyt 30.9.2016, Alankomaat Koulutustaso ko Int II; re 80cm
Väri Musta Painotus Kouluratsastus
Rekisterinumero VH16-011-0426 Saavutukset -

 

Luonne

Lawa tuli minulle tilausvarsana Royal Gearista. Olin toivonut pitkään varsaa suvusta, jossa esiintyisi ori WH Night Slash, joka oli minulle tärkeä eläessään. Itse asiassa, vaikkei hevonen koskaan ollutkaan omistuksessani, olin osana sen elämää ja jos minä en tehnyt siihen vaikutusta, se ainakin teki suuren vaikutuksen minuun. Kun taas eksyin jostain syystä ystäväni Sonjan talliin, löysin sieltä nimenomaan muutaman "Lassi-sukuisen" hevosen, ja siitä ajatus oman yksityisen varsan hankkimisesta lähti. Sonjan painostaessa ottamaan kasvatti ja itse taistellessa itseni kanssa päädyin sellaisen kuitenkin ottamaan, itse asiassa jopa kolme kasvattia, joista yksi Lawa oli. Ennen tamman syntymää en osannut edes kuvitella millainen kultakimpale sylissäni joskus makaisi - ja että tämä pieni ja söpösti tuhiseva kultakimpale syntyisi jopa omana syntymäpäivänäni!

Lawa olikin topakampi tapaus, kuin mitä alun perin ajattelin. Tamma pisti heti ranttaliksi ja ilmaisi selvästi oman arvonsa ja mielipiteensä joka asiasta. Hetken jo mietin, pitäisikö kaunis unelmieni tamma palauttaa takaisin Royal Geariin, mutta aina vain päätin yrittää vielä viikon. Täysin isänsä luonteen perinyt tamma ei antanut mitään ilmaiseksi. Hoitosessiot menevät kohtuullisen hitaasti tamman kanssa kaikesta erikseen keskustellen. Päättäväisesti komentaen Lawa nöyrtyy – ainakin hetkeksi. Tamman paheisiin kuuluukin jatkuva kyseenalaistaminen. Huonoina päivinä kyseenalaistetaan oikein reippaalla tahdilla ja yleensä korvat luimussa ja hampaat irvessä. Onneksi hyviä päivä on huonoja päiviä useammin. Hyvinä päivinä Lawa on lähinnä moodissa ”mitä tehdään, miksi, miten ja milloin?” Silloin se on enemmän steppaavaa sorttia, eikä millään tahtoisi pysyä paikallaan. Tamman täytyy koko ajan olla tilanteen tasalla, eikä sen luonteelle sovi olla tietämättömyydessä. Luottamuksen suhteen on onneksi jo päästy niin pitkälle, että aivan kaikkia ihmisiä ei tarvitse koko ajan testata.

Eteenpäinpyrkimystä Lawalta löytyy, jarrut täytyy tosin kaivaa erikseen jostain tamman kallon perukoilta. Joskus niiden etsimiseen saattaa mennä kauankin, mutta nykyään tamma kulkee pääsääntöisesti hallitusti, mutta kuitenkin tarmokkaasti. Ratsastettaessakin tamman täytyy edes muutaman kerran kyseenalaistaa ratsastajaa. Suurin ongelma taitaa olla ratsastajan istunta. Jos istunta on mukiin menevä, Lawa heittää hanskat tiskiin. Mihinkään kuppiin menevä istunta ei ole tarpeeksi hyvä; sen täytyy olla ’just eikä melkeen’. Toisaaltahan tämä on oikein kiva asia, että hevonen opettaa ratsastajaansa istumaan oikein, mutta toisaalta on se aika rasittavaa. Maastoonkaan ei oikein tamman kanssa viitsisi mennä, kun istunta pitää olla kunnossa eikä höntsäilyä sallita.

Lawan suurelle egolle ei sovi olla missä tahansa tarhassa kenen tahansa kanssa. Onneksi varsasta asti kaverina ollut Firenzia RGE on riittänyt tammalle, ja Kaukovaltaan tultuaan ovat tammat päässeet tarhailemaan edelleen kahdestaan. Lawa tarvitsee runsaasti tilaa juoksennella, eikä se voi sietää toisen puolen karsina-asukkia (toisella puolella taas on tarhakaveri Sina). Tamman vuoksi onkin jouduttu tekemään paljon erilaisia sovellutuksia tallikäytäntöihin.

Sukutaulu

i. Wolf's Minus One
KV-II, KTK-II
hann, 166 cm, trt
ii. Fractal's Mickey
KRJ-I
hann, 169 cm, m
iii. Daskang Michell KRJ-II
hann, 167 cm, m
iie. Leidenschaft
hann, 168 cm, rt
ie. Oldfinioin Felissaar
KRJ-I, KTK-III, KV-II
hann, 166 cm, rt
iei. Falco KRJ-I
hann, 167 cm, m
iee. Eden KRJ-I, YLA2
hann, 166 cm, rt
e. Dakota RGE
hann, 169 cm, trn
ei. Galadrial Whisper
hann, 170 cm, trn
eii. Greyhound
hann, 173 cm, rnkm
eie. Brendy
hann, 160 cm, rn
ee. Dance Again
KRJ-III, YLA2
hann, 165 cm, km
eei. WH Night Slash
hann, 168 cm, m
eee. Unexpect Secret
hann, 165 cm, km
 

Jälkeläiset

Syntynyt Rotu-skp. Nimi Isä / emä
- - -

 

Kilpailukalenteri

Laji: 0 sijoitusta
pvm - jaos - paikka - luokka - sijoitus pvm - jaos - paikka - luokka - sijoitus

Voittosumma: 0 v€

Muuta

17.7.2017, päiväkirjamerkintä, Anzkuli
Voi huh, hellurei ja hellät tunteet! Päiväkirja on täysin jäänyt! Lawa täyttää parin kuukauden päästä vuoden ja se on kehittynyt huimasti. Mitää varusteita en ole uskaltanut sen selkään laittaa, mutta todellisessa käytöskoulussa ollaan kyllä oltu. Pikku ilmestys osaa jo seistä paikallaan käytävällä, uskaltaa pitää loimea päällään (voi hyvää päivää, en taida edes kehdata kertoa, millainen taistelu sekin on ollut), nostaa kaviot kiitettävästi ja syö jo ruoat, jotka sen eteen laitetaan. Tyttösen kanssa on todella saanut taistella vähän joka asian kanssa, mutta taistelu todellakin kannatti, kun perusasioissa toiminta alkaa jo sujumaan kiitettävästi. Tänään käytiin yhdessä rauhallisella kävelyllä maastossa. Lawa on niin paljon fiksumpi kuin esimerkiksi pari kuukautta takaperin, kun uhmaikä alkoi pukkaamaan päälle. Jos se siitä sitten kolme-neljä-viisivuotiaaseen mennessä on sitten kokonaan lätenyt. Toivon todella, että Lawasta kasvaa fiksu ja kylmäpäinen hevonen, jonka kanssa on kiva harrastaa ja ehkä tulevaisuudessa kiertää kisojakin. Okei, ostin Sonjalta kolme mustaa pullapalleroa juuri ihan Anz-tädin pullaponeiksi, mutta... No jaa, katsotaan mihin minun ja näiden mustisten tie tulevaisuudessa sitten viekään.
P.S. Sain tänään tietää, että Lawa tarkoittaa malajiksi poikkipalkkia. Huih!

21.10.2016, päiväkirjamerkintä, Anzkuli
Tänään Lawa lähti tutusta Royal Gearista kohti uutta kotia Huhtalaa. Kumma kyllä, sain vapaan karsinapaikan Lawalle vain yhden puhelinsoiton perästä ja tamman saikin tuoda sinne heti. Ihan loistavaa palvelua!

20.10.2016, päiväkirjamerkintä, Anzkuli
Tunnistaja kävi taas Royal Gearissa. Tällä kertaa tunnistajalla kesti hieman, hänellä oli kiireitä ja Lawa tietenkin ainut Royal Gearin tunnistettavista, joten tunnistaja ei pitänyt mitään kiirettä sen suhteen. Toisaalta sai varsakin olla emänsä kanssa pidempään, kun paha Anzkuli ei vie sitä heti pois. Noh, tunnistaja kuitenkin tuli, ja nyt kädessäni on paperinivaska kaikenlaisista omistusoikeuden siirroksista ja rekisteröinnistä ja passista ja whatever, pitää niitä myöhemmin tutkailla tarkemmin. Nyt tämä aarre on minun, ja kaipa sille pitäisi tässä aika haipakkaa ruveta etsimään tallia, jonne sen veisi asustamaan. Royal Gearissa alkaa olemaan jo kohtuullisen täyttä, ja vaikka Sonja onkin hyvä ystäväni, ei hänkään määrättömästi ala yksityisiäni siellä pitämään. Lähetinkin siis tallipaikkahakemuksen Huhtalaan, jossa kaksi muutakin kasvattiani asustavat. Peukut pystyssä, että myös tämä aarre pääsee osingoille tallipaikasta!

30.9.2016, päiväkirjamerkintä, Anzkuli
Tänään syntyi pieni nyytti Royal Geariin. Se taisi olla juuri se tilaamani viimeinen kasvatti, sillä Sonja soitti minulle aamulla, toivotti hyvää syntymäpäivää ja kutsui luokseen katsomaan pientä syntymäpäivälahjaa. Aluksi ajattelin, että se olisi vain vitsi, mutta oikeasti - siellä se oli, unelmieni Lassi-sukuinen musta nyytti. Meillä on sama syntymäpäivä - meistä tulee vielä jotain, ja meistä todellakin tullaan vielä kuulemaan!
Varsa oli sukupuoleltaan tamma ja saikin nimekseen Delaware RGE. Nimen päättäminen oli sikäli helppoa, että emän nimi oli Dakota, ja Delaware sattui olemaan tämän lisäksi ainut D:llä alkava Yhdysvaltain osavaltio. Tai olisihan sen tietysti voinut nimetä jonkun intiaaniheimon mukaan, mutta ehkä tammasta olisi sitten tullut vähän turhan villi tapaus. Tai minusta... Hah! Mutta jottei mene mihinkään suuntaan ääripääksi, saa pikkuvarsaa kutsua tuttavallisesti ihan Lawaksi.

23.8.2016 päiväkirjamerkintä, Anzkuli
Nyt kyllä voi sanoa olevan perhosia vatsanpohjassa. Kävin taas Royal Gearissa (ihan kuin en siellä kamalasti muutenkin jo kävisi) ja juttelin tallin omistajan, Sonjan, joka itse asiassa on hyvä ystäväni, kanssa. Keskustelimme pitkään ja päädyimme tulokseen, että ottaisin kolme kasvattia omiksi lellipossuikseni omaksi ilokseni. Samalla sain itse valita, mistä hevosista nämä omat pullapallot tulisivat olemaan. Päätös oli niin vaikea, kun tallissa oli vain hienoja hevosia! Päädyimme kuitenkin yhteisymmärrykseen, että tämän hevosen vanhemmat tulisivat olemaan Wolf's Minus One ja Dakota RGE. Emästä minulla ei ollut epäilystä hetkeäkään; halusin välttämättä ainakin yhden hevosen, jonka suvusta löytyisi uljas, minunkin elämääni vaikuttanut ori, WH Night Slash. Nämä vatsanpohjassa kutittelevat perhoset vain lisääntyvät, ja todennäköisesti lisääntyvät siihen asti, kunnes saan tästä yhdistelmästä varsan. Nimiehdotukset, tallipaikka ja muut juoksevat asiat ovat jo mietitty, enää ei voi kuin odottaa ja toivoa parasta mahdollista pullapalloa!