© AK
Virtuaalihevonen!

Perustiedot

Nimi Tenidor "Tenni" Omistaja Anzkuli (VRL-11903)
Rotu Eestinhevonen Ex-omistaja Sisla (VRL-13099)
Skp, säkä Ruuna, 147 cm Kasvattaja Kultajouhi, Hepolahti
Syntynyt 1.1.2006, Viro Koulutustaso ko HeC; re 100cm
Väri Ruunikonkimo Painotus Yleispainotus
Rekisterinumero VH15-060-0009 Saavutukset -

 

Luonne

Tenidor on melko vikkelä liikkeissään ja ennen kuin huomaakaan poika on tekemässä jotain töllöntöitä. Tenniä on ihan turha laittaa kiinni mihinkaan, sillä poika kyllä keksii keinot päästä karkuteille.

Taluttaessa Tenniä saa hieman raahata perässä, pojalla kun ei ole mihinkään kiire. Mutta kun on kyse ruuasta, poikaan tulee vauhtia. Tenni on melkoinen ahmatti ja laitumeltakin kiinni saa helpoiten, kun nappaa leipäpalasen suosiolla mukaan.
Tarhassa Tenni on melkoinen päällepäsmäri. Pönkittää kovasti omaa egoaan pomottamalla muita. Tarhataan joko yksin tai luotettavan kaverin kanssa.

Hoitaessa ei kannata sitoa käytävälle, poika pääsee kyllä irti, jos haluaa. Parhaiten hoitaminen onnistuu karsinassa irti. Tällöin seisoo yleensä nätisti paikoillaan, vaikka ei harjaamisesta sen suuremmin nautikaan.
Voi ilkeillä varustaessa, mutta aina on jäänyt uhkailun tasolle.

Ratsastaessa Tenni on hieman arvaamaton, joten tarvitsee kokenutta ratsastajaa. Ryöstäminen ja oikominen sekä holtiton pään heittely on tuttua Tennin kanssa työskennellessä.
Tennillä on ilmennyt selkäkipuja, joten Tenni on muutaman viikon kevyellä liikunnalla. Satulan sopivuutta selvitellään ell kanssa.
Kuhan satula asiat saadaan kuntoon niin poika aloittaakin oikein kuntokuurin, jolla pyritään lisäämään lihasmassaa varsinkin selkään, takapäähän ja kaulaan.

Sukutaulu

i. Taipalla evm
eest, rt
ii. Bugbear evm
eest, rt
iii. Bulbasaur evm
iie. Beea evm
ie. Keeruline evm
eest, rn
iei. Rulla evm
iee. Kerttuli evm
e. Alahingud evm
eest, km
ei. Astallo Idee evm
eest, m 
eii. Suuridee evm
eie. Asta evm
ee. Meella evm
eest, km
eei. Riks evm
eee. Mella evm
 

Jälkeläiset

Syntynyt Rotu-skp. Nimi Isä / emä
1.1.2019 eest-t. Heero KV Tunda Magic

 

Kilpailukalenteri

Villit: 1 sijoitusta
31.03.2018 - koulu - Pohjoistuulen tila - HeC - 3/15  
Cup-sijoitukset: 1 sijoitusta (villit 1)
31.01.2019 - Villi-Cup koulu - Adina - HeC - 2/16  
Muut: 2 sijoitusta
20.06.2015 - koulu - kutsu? - HeC - 3/10 11.02.2018 - hiihtoratsastus - kutsu? - 600m - 1/8

Voittosumma: 0 v€

Muuta

Hoito-ohjeet
Riimut pois tarhassa
Ei saa antaa ylimääräisiä herkkuja
Haastava talutettava!
Huonolla ilmalla tai yli -10° pakkasella loimi tarhaan, loimitetaan sään mukaan
Talliloimi kylmällä säällä ratsastuksen jälkeen
Suojat esteille!
Ratsastaessa raippa!
Ratsastusloimi kovilla pakkasilla